Valikko Sulje

Hyisten vesien ystäviä hemmotellaan

Avantosauna Lauteet avaa ovensa tammikuussa Siilinlahdella, Topias Tölli (vas.) ja Sauli Kanniainen kertovat.

Talviuimareita hemmotellaan Siilinjärvellä. Uusin talviuintipaikkojen tulokas löytyy Siilinlahdelta.

Topias Töllin, Sauli Kanniaisen ja Juhana Majurin yhteinen haave avantouintipaikasta toteutuu Siilinjärvellä. Tammikuussa avaa ovensa Avantosauna Lauteet. Avantosaunan koko taustakolmikko on innokkaita talviuimareita. Kuopion seudulla he kuitenkin törmäsivät haasteeseen. Harrastus on kasvattanut viime vuosina suosiota niin paljon, ettei mukaan tahtonut mahtua.
– Siitä syntyi ajatus, että tehdään oma sauna, niin päästään uimaan. Ja samalla voidaan mahdollistaa harrastaminen toisillekin, Tölli muistelee.
Hän asuu itse vain kivenheiton päästä uudelta saunalta, mutta se ei sijaintia ratkaissut. Aluksi tonttia katseltiin Kuopion puolelta, mutta tarpeisiin ja aikatauluihin sopivaa ratkaisua ei löytynyt.
– Kun Siilinjärven kunta tarjosi mahdollisuutta rakentaa sauna huippupaikalle Siilinlahden rannalle ja keskustaan, ei päätöstä tarvinnut kauaa miettiä. Kiitokset kunnalle hyvästä yhteistyöstä. Myös Kalakukko ry:n apu rahoitusasioissa on ollut tärkeää.
Rakennustyöt aloitettiin kesällä ja toiminta alkaa vuoden alussa. Saunalle on mahdollista hankkia talveksi kausijäsenyys tai käydä kertamaksulla kokeilemassa. Saunaan mahtuu kerrallaan 25 henkilöä ja lisäksi miehille ja naisille on omat pukutilat.
– Avoinna olemme klo 16 – 22 ja viikonloppuna laajemmin, tarkoitus on järjestää jollekin aamulle myös aamu-uintivuoro. Aikataulut täsmentyvät toiminnan pyörähtäessä kunnolla käyntiin. Kannattaa seurata tiedotusta kotisivuiltamme www.lauteetsauna.fi, sekä Facebookista, Kanniainen kertoo.

Huolet jäävät veteen

Talviuinnin harrastajakunta on viime vuosina laajentunut. Kaukana ovat ne päivät, jolloin avantouinti oli lähinnä iäkkäämmän väen huvia. Nyt avantoon pulahtavat myös nuoret aikuiset.
– Meille ovat tervetulleita kaiken ikäiset, niin lapset ja isovanhemmat kuin kaikki siltä väliltä.
Trendikkyys voi houkutella kokeilemaan lajia, mutta sen vaikutukset saavat jäämään koukkuun.
– Moni on saanut apua vaivoihin ja kolotuksiin ja urheilijat suosivat nykyään treenien jälkeen kylmäpalautumista. Mutta ennen kaikkea talviuiminen on mukavaa ja siitä tulee hyvä olo. Varsinkin sitten, kun on tottuneempi, vedessä voi olla jo pidempiä aikoja ja nauttia tunteesta. Kylmässä vedessä arkihuolet unohtuvat!

Talviuintipaikoilla on vilskettä

Siilinlahdella on myös Siilin ladun avantouintipaikka, jossa on lämmitetty pukukoppi. Toinen yhdistyksen talviuintipaikoista löytyy Kanavatien päästä.
– Harrastajia on meillä noin 150 ja lisää mahtuu, Jorma Häkkinen Siilin Ladulta kertoo.
Harrastajaprofiilissa on tapahtunut viime vuosina selvä nuorennusleikkaus. Eniten kasvava harrastajaryhmä ovat 20 – 40 -vuotiaat naiset. Siilin ladun talviuimareista valtaosa on naisia.
– Kausimaksu on 25 euroa, jäseniltä 15 euroa. Talviuinnista kiinnostuneet voivat olla puhelimitse yhteydessä minuun, 044 210 3317.
Myös Vuorelassa talviuintipaikalla riittää vilskettä. Uimareita on tällä hetkellä 103 ja lisää olisi tulossa, mutta enempää ei voida tällä hetkellä ottaa vastaan. Simpan talviuintipaikalle onkin suunnitteilla uusi monitoimisauna.
– Vanhan saunan purkaminen ja uuden rakentaminen alkaa keväällä. Syksyllä uimareiden käytössä on pumppu ja lämpömatto, mutta syyskauden ajan tulemme toimeen ilman saunaa. Uusi sauna otetaan käyttöön ensi vuoden alusta tai viimeistään kesäkuussa 2023, Pirkko Savolainen Vuorelan kunnosta kertoo.
Kunta on hankkeessa mukana. Esteettömään rakennukseen tulee saunan yhteyteen myös saunatupa, jossa voi pitää tilaisuuksia.
– Etelä-Siilinjärven yhdistyksillä on selkeästi tarve tällaiselle tilalle pienten tilaisuuksien pitämiseen.

Siilinjärven kunta

www.siilinjarvi.fi