Valikko Sulje

Muistatko ensimmäisen käyntisi lelukaupassa?

Loikkaa lelukaupan ihmeellisen maailmaan, Minna Kunnasluoto kehottaa.

Aika moni muistaa. Vierailu oikeassa lelukaupassa on elämys, joka ei unohdu. Lelukauppa Partasesta onkin tullut suosittu käyntikohde niin paikallisten kuin turistienkin keskuudessa.

Oikeaan lelukauppaan pääseminen ei ole nykypäivänä itsestäänselvyys. Meitä kuopiolaisia hemmotellaan perinteikkäällä Lelukauppa Partasella, mutta monesta kaupungista lelukauppa puuttuu. Siksi Partaselle tullaan pitkienkin matkojen päästä.
– Lelukauppa on lapselle todellinen elämys. Ja aikuisille elämys syntyy siitä, että lapsilla on kivaa. Omat muistot lapsuuden lelukauppakäynneistä palaavat myös mieleen, yrittäjä Minna Kunnasluoto kertoo.
Usein asiakkaat kertovatkin valinneensa Kuopion matkakohteeksi nimenomaan lelukaupan ansiosta. Kesän aktiviteetteja suunnitellaan perheen ehdoilla. Myös paikallisille Partasella käynti kuuluu vakituisiin kesäpuuhiin.
– Meillä aurinkoiset kesäpäivät eivät vaikuta myyntiin hiljentävästi, vaan juuri päinvastoin. Kuopion tori ympäristöineen vetää kauniilla säällä ihmisiä ja silloin tullaan käymään myös meillä. Alkukesästä lapsille hankitaan pieniä palkintoja talven aherruksen jälkeen. Ja rannalle mennessä haetaan mukaan ranta- ja uimalelut.
Suomen suurimpiin lukeutuvista valikoimista löytyvätkin laajat valikoimat esimerkiksi fidget-, kesä- ja uimaleluja sekä lauta- ja palapelejä.

Kierrä kaikki Oikeat lelukaupat

Lelukauppa Partanen tekee tiivistä yhteistyötä muiden Oikeiden lelukauppojen kanssa. Itsenäisten lelukauppojen yhteenliittymään kuuluvat Lelukauppa Partasen lisäksi Leluliike Casagrande Turussa ja Raisiossa, Riihimäen Pieni Lelukauppa sekä pian avautuva Tampereen Pieni Lelukauppa.
– Jo viime kesänä meillä kävi asiakkaita, jotka kertoivat kiertäneensä kaikki Oikeat lelukaupat. Kesän 2021 Suuresta Lelukirjasta löytyy passi, jolla saa alennukset kaikista Oikeista lelukaupoista. Nyt kannattaa siis tehdä kotimaan kierros, nauttia lelukauppojen tunnelmasta ja kerätä passi leimoja täyteen, Minna vinkkaa.

Lelukauppa Partanen
Kauppakeskus Minna
Haapaniemenkatu 18, 70110 Kuopio
ma – pe 9 – 19, la 10 – 17, puh. 017 282 7511
myynti@lelupartanen.fi, www.lelupartanen.fi