Valikko Sulje

Ulos, ylös ja Puijolle!

Puijolla on lumitakuu. Näin paljon lunta oli jo 14.12.2020, Markku Komppula näyttää.

Olipa talvi millainen tahansa, Puijolla odottaa lumimaailma huikeine aktiviteetteineen sekä runsaasti raitista ilmaa ja tilaa temmeltää.

Puijolla keho vahvistuu ja mieli virkistyy. Niin lapsia kuin aikuisiakin ilahduttaa lumimaailma, jossa riittää tekemistä. Viime talvelta tuttu, suuren suosion saanut rengasmäki saa tänä talvena seurakseen lumilinnoja ja lumiukkoja. Lisätunnelmaa tuovat Puijoa koristava valaistus, virkistävä lumibaari sekä lumitilanteen niin salliessa Sawo Huskyn valjakkoajelut alueen lumoavassa maastossa.

Tehdään yhdessä meidän Puijo

Uuden Puijon alueen kehittäminen kaikkien yhteiseksi ulkoilmaolohuoneeksi on jälleen ottanut monta askelta eteenpäin. Puijo Peakin Markku Komppula kertoo, että alueen toimijat ovat innolla kehittämässä yhteistyötä ja kannustamassa ihmisiä liikkumaan.
– Tällaisena aikana korostuu niin fyysisen kuin henkisen hyvinvoinnin merkitys. Puijolla riittää tilaa ulkoilla, raitista ilmaa sekä aktiviteetteja monen ikäisille. Unohtamatta tietenkään tornista avautuvia maisemia, joissa vaarat, metsät ja vesistö vuorottelevat mieltä rauhoittavasti. Noudatamme voimassa olevia rajoituksia ja suosituksia ja kannustamme ihmisiä huolehtimaan hyvinvoinnistaan liikunnan merkeissä.
Komppula antaa kiitosta alueen eri toimijoille hyvästä ja idearikkaasta yhteistyöstä.
– Kaikilla on yhteinen tavoite: se, että yhä useampi innostuu hyödyntämään tätä upeaa aluetta, joka meillä on aivan kaupungin keskellä.
Yhteistyö on käynnistetty esimerkiksi Puijon Latu ry:n kanssa, jolla on monipuolisen luontoliikkumisen ja Pilpan majan toiminnan ohella myös vahva kokemus lumiukkojen teossa: vuonna 2018 Brahen puistoon valmistui porukalla yli 80 lumiukkoa. Tämän talven aikana lumiukkoarmeija miehittää myös Puijon alueen niin pienten kuin isojen liikkujien riemuksi.
– Puijon Ladun lisäksi teemme hyvää yhteistyötä muun muassa Puijon Hiihtoseuran eri jaosten, Puijon Mahdin, Puijottarien, Puijon Pesiksen, Puijon Pyöräilyseuran, Kuopion 4H-yhdistyksen sekä Deep in the Forestin kanssa. Juuri yhdessä tekemällä teemme alueesta Meidän Puijon.

Luontoliikuntaa perheille

Yksi tärkeistä yhteistyökumppaneista on Pohjois-Savon Liikunta. Aluejohtaja Risto Kovanen kertoo, että alueen kehitystyö miellyttää kovasti, onhan seuran keskeinen tehtävä kannustaa ihmisiä liikkumaan ja luoda siihen myös tasa-arvoisia mahdollisuuksia.
– Olemme Puijon liikuntamahdollisuudet itse hyväksi havainneet ja suosittelemme niitä myös kaikille muille. Täällä on tilaa liikkua koronasta huolimatta ja hyvät kahvila- ja ravintolapalvelut täydentävät tarjontaa.
Pohjois-Savon Liikunta toteutti joulukuussa yhdessä Kuopion kaupungin kanssa perheille suunnatun tonttupolun ja samanlaista, matalan kynnyksen lapsille ja perheille tarkoitettua toimintaa on suunnitteilla myös kevätkaudelle.
– On ollut ilo seurata Puijon kehitystä ja korviin on kuulunut käyttäjiltä hyvää palautetta muun muassa rengasmäestä. Puijo soveltuu hienosti pienten lasten ja perheiden kohtauspaikaksi, nämä metsät luovat jo itsessään sadunomaista tunnelmaa. Olemme mielellämme toteuttamassa jatkossakin erilaisia tapahtumia ja aktiviteetteja, jotka innostavat perheitä nauttimaan luonnossa liikkumisesta, varhaiskasvatuksen liikunnan asiantuntija Marjukka Siponen kertoo.

Puijoa rakennetaan yhdessä. Pohjois-Savon Liikunnan Risto Kovanen, Anne Kekäläinen ja Marjukka Siponen tekevät uusia suunnitelmia yhdessä Markku Komppulan kanssa.

Puijo Peak Oy

Puijon torni
Puijontie 135, 70300 Kuopio
puh. 041 317 9535
info@puijopeak.fi
www.puijopeak.fi
Myös Facebookissa, Instagramissa ja Youtubessa