Valikko Sulje

Hissien peruskorjaus on nyt ajankohtaista

Ovimatic peruskorjaa hissejä avaimet käteen -periaatteella. Toimitusjohtaja Tuomas Savolainen esittelee As. Oy Kuopion Honkapuiston modernisoitua hissiä Aatalankadulla Männistössä.

Joidenkin yritysten arki on yhtä hissiliikettä. Asiakkaatkin menevät ylös ja alas. Näin on ainakin kuopiolaisella Ovimatic Oy:llä. Yritys uusii ja kunnostaa henkilöhissejä kerrostaloihin ja julkisiin tiloihin sekä asentaa tuoli- ja lavahissit liikuntarajoitteisille tai ikäihmisille.

Kuopiossa rakennuskanta alkaa olla monissa kaupunginosissa ikääntynyttä. Kerrosaloissa on tehty pinta- ja putkiremontteja, mutta monet hissitkin ovat korjauksen tarpeessa.
– Valtaosa hisseistä on Kuopiossakin 1960- ja 70-lukujen laitteita. Ne ovat epäluotettavia. Hisseissä on käyttökatkoja ja vikoja, eikä varaosia enää ole saatavilla. Korjauskantaa on kertynyt, kuvailee Ovimatic Oy:n toimiitusjohtaja Tuomas Savolainen.
Savolainen kannustaakin taloyhtiöitä olemaan hereillä. Kevään yhtiökokous on oiva paikka pohtia hissien korjaustarvetta. Koronavuonna taloyhtiöt olivat hieman arkoja tekemään päätöksiä.
– Pätevä isännöitsijä ja taloyhtiön hallitus aikatauluttavat hissiremontin ajoissa. Hyvällä suunnittelulla säästetään aikaa ja rahaa, muistuttaa Savolainen.

Modernisointi on helppoa ja nopeaa

Ovimatic Oy tekee hissien modernisointia kaikille merkeille avaimet käteen -periaatteella.
– Hissien peruskorjaus ei ole mikään mörkö. Modernisointi on helppoa ja noin puolta halvempaa kuin uuden hissin hankkiminen. Lisäksi peruskorjaus vie puolet vähemmän aikaa kuin uuden asennus.
Savolainen sanoo, että myös koko peruskorjausprosessi on nopea. Hissi on nopeimmillaan peruskorjattu jo parin kuukauden päästä siitä, kun tarjouspyyntö on tullut. Itse remontti vie tyypillisesti kahdesta neljään viikkoa.
Savolainen kuvaa, että ikääntyneelle hissille on tyypillistä se, etteivät ne pysähdy kerroksiin tarkasti. Hissin käyttäjä kompuroi helposti, kun ylimääräistä kynnystä jää.
Kun hissejä on yleensä taloissa, joissa asuu vanhuksia, niin kyse alkaa olla jo käyttäjien terveydestä ja turvallisuudesta.
Modernisointi voi olla edessä joka tapauksessa, sillä vanhoihin hisseihin ei aina saa varaosia. Ilman kunnostusta tämä voi johtaa asiakkaan kannalta ikäviin käyttökatkoihin.

Myös esteettömiä hissi-ratkaisuja ja nosto-ovia

Hissiremonttien ohella Ovimaticilta sujuu istuttavien porrashissien sekä pyörätuoliasiakkaalle tarkoitettujen lavahissien asennukset. Tuolihissit sopivat ikäihmisille tai liikuntarajoitteisille hyvin myös omakotitaloihin. Pyörätuoliasiakkaalle tarkoitetut lavahissit ovat usein taloyhtiöiden tai julkisten tilojen ratkaisuja.
Lisäksi Ovimaticille iso työsarka on nosto-ovien asennus ja huolto sekä ovien automatisointi. Perheyritystä voikin hyvällä syyllä kuvailla kuopiolaiseksi täyden palvelun hissi- ja ovitaloksi.

Ovimatic asentaa liikuntarajoitteisille tai pyörätuolia käyttäville tuoli- ja lavahissejä.

Ovimatic Oy

Männistönkatu 8, 70500 Kuopio
Puh. 017 263 2510, Huoltopäivystys 24 h
ovimatic@ovimatic.fi, www.ovimatic.fi