Valikko Sulje

Kaupungin uusi maamerkki

Luoto nousi sataman aallonmurtajalle vuoden kestäneessä rakennusprojektissa.

Kallaveden päälle rakentunut Luoto on malliesimerkki hyvin sujuneesta rakennusalan ammattilaisten yhteistyöstä.

Kuopiolaiset seurasivat viime syksyn ja talven suurella mielenkiinnolla sataman aallonmurtajalla toteutettua hulppeaa rakennusprojektia, järvimatkailukeskusta. Keväällä 2023 kompleksi sai nimen Luoto ja sen ovet avautuivat asiakkaille vappuna.

– Yhteensä yli 700 neliömetriä sisätiloiltaan käsittävä Luoto oli kohteena täysin erilainen kuin mitä pääurakoitsijana toiminut Rakennusliike Soimu oli aiemmin toteuttanut, kertoo rakennuttajapäällikkö Harri Niemi.

– Luoto on kokonaan puurakenteinen ja arkkitehtonisesti ainutlaatuinen rakennus. Tämän kaltaisissa uniikeissa erikoiskohteissa tulee väistämättä eteen paljon sellaisia yksityiskohtia, joita on hankala suunnitella ennakkoon. Ratkaisut ongelmiin oli haettava työmaan edetessä.

Rakennusprojekti alkoi kesällä 2022 ja valmista tuli vajaata vuotta myöhemmin toukokuussa. Aikataulu piti niin kuin oli suunniteltu, mitä voi pitää erittäin hyvänä saavutuksena näinkin haastavassa kohteessa, Niemi toteaa.

Kaikki projektin tarvitsema talotekninen osaaminen tuli saman katon alta.

Ainutlaatuinen rakennushanke Kuopiossa

Pilaripalkkirunkoinen rakennus asetti omat haasteensa myös Fintecon toteuttamalle talotekniikalle. Esimerkiksi johtojen ja kaapelien reititykset oli mietittävä tarkkaan, sanoo sähköpuolen liiketoimintajohtaja Jukka Saukkonen.

– Meidän työtämmehän on erityisesti se, että tekniikka saadaan piiloon eikä se pistä silmään muuten linjakkaassa kokonaisuudessa.

Arkkitehtonisesti näyttävän rakennuksen taloteknisten ratkaisujen yksityiskohdat tarkentuivat työmaan edistyessä, kertoo LVI-työnjohtaja Taneli Hiltunen.

– Ulkonäköön kuului, että kaiken talotekniikan piti olla tietynväristä. Eri tiloissa käytettiin eri värejä. Tämä piti huomioida muun muassa laitteita tilatessa. Taloteknisiä laitteita myös naamioitiin niin, että ne sopivat kokonaisuuteen.

Rakennusmateriaalin ja ulkonäön lisäksi kohteessa erikoista oli työmaan sijainti kapealla kaistaleella Kallaveden päällä.

– Syystuulten puhaltaessa työolosuhteet olivat armottomat, mutta sääsuojien asentamisen jälkeen saatiin nauttia Kallaveden näkymistä, Hiltunen muistelee.

Hiltusen vetämä tiimi toteutti kohteeseen myös sprinklerijärjestelmän. Varavoimajärjestelmän ansiosta sprinklerit toimivat vaikka sähköt katkeaisivat.

– Sprinklerikeskukseen asennettiin kaksi dieselkäyttöistä pumppua, joiden pakoputket vietiin ylös katolle 11 metriin.

Lisäksi urakkaan kuului molempiin rakennuksiin asennetut 36 paneelin ja 14,4 kW:n aurinkopaneelijärjestelmät.

Fintecon malli toimii

Edellä mainitut ominaispiirteet huomioon ottaen Luoto oli Fintecolle projekti, jollaisista sillä on paljon kokemusta. Kokonaisvaltaiselle talotekniikkaurakoitsijalle rakentamisen aikana eteen tulevat muutokset eivät tuota ongelmaa. Fintecon mallissa välikädet ovat poissa, mikä on yksinkertaisempaa asiakkaalle, Taneli Hiltunen toteaa.

– Rakennusliikkeen vastaavalle mestarille riittää yksi puhelinsoitto, kunhan se tulee meille taloon. Viesti kyllä välittyy sisäisesti oikeille vastuuhenkilöille.

Myös Jukka Saukkonen kuvailee Luotoa tyypilliseksi Fintecon projektiksi siinä mielessä, että kaikki tarvittava osaaminen tuli saman katon alta.

– Meillä ei ole ulkoisia urakkarajoja vaan työt pystytään sopimaan ja suunnittelemaan sisäisesti. Se tuo joustavuutta tekemiseemme.

Fintecon toteuttama Luodon talotekniikka huomioi rakennuksen arkkitehtonisen omalaatuisuuden, sanovat Taneli Hiltunen ja Jukka Saukkonen.

Yhteistyöllä kaikki onnistuu

Rakennusliike Soimun Harri Niemi sanoo, että Luodon kaltaisen, aikataulultaan kireän kohteen toteuttaminen olisi hyvin haastavaa, jos hankkeen osapuolten välinen kommunikaatio ei toimisi. Tilaajan, rakennuttajakonsultin ja urakoitsijan erinomaisesti toiminut yhteistyö mahdollisti, että kohteen suunnitelmia voitiin vielä rakentamisaikanakin päivittää vastaamaan tilaajan odotuksia.

– Tavanomaisissa kohteissa rakentaminen on paljon suoraviivaisempaa. Luodon kohdalla esiin nousivat puolestaan hankkeen eri osapuolten ottautuminen muutoksiin, kyky ongelmanratkaisuun ja tahto viedä kohdetta yhdessä eteenpäin. Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen, sillä rakennuksesta tuli juuri sellainen kuin tilaajat halusivat.

Niemen mukaan Rakennusliike Soimu taipuu monenlaisiin rakennushankkeisiin ja urakkamuotoihin.

– Pitää olla valmiina toimimaan kun tilanne vaatii ja löytää vaihtoehtoisia keinoja ja tapoja toteutukselle. Silloin tärkeässä roolissa ovat myös hyvät yhteistyökumppanit, kuten Finteco. Heidän kanssaan toimiessa vaihtoehtoisia ajatuksia ja esityksiä saa varmasti, kuten tapahtui Luodon rakennusprojektissakin, Niemi toteaa.

 

Kuopion Finteco LVIS Oy

Itkonniemenkatu 19 70500 Kuopio
puh. 017 176 111
info@finteco.fi
ma – pe 7.30 – 16
www.finteco.fi