Valikko Sulje

Kotini on linnani

Olipa kotisi linna tai tavallinen kaksio, Iljan Isännöintikeskus pitää siitä huolta. Tahkonkiertäjien hirsien suojassa kuvaan asettuivat Ilja Knuutinen ja Maris Meitus.

Koti on ihmiselle se tärkein paikka ja usein myös huomattavin omaisuus. Iljan Isännöintikeskus huolehtii asiakkaan kodista ja omaisuudesta kuin omastaan.

Isännöinnissä keskeistä on paitsi asiakkaan myös tämän kodin arvostaminen.
– Koteja on yhtä monenlaisia kuin asukkaitakin, emme arvostele tai arvota asiakkaita sen perusteella. Meille on kunnia-asia pitää huolta kaikista kodeista, Ilja Knuutinen sanoo.

Tukea, tietoa ja ideoita

Joustavuus, mutkattomuus, helppo lähestyttävyys sekä uudenlaisen palvelukulttuurin tuominen alalle ovat olleet Iljan Isännöintikeskuksen keskeisiä arvoja toiminnan alusta lähtien. Ja tähän huutoon on vastattu, sillä yrityksen palvelukonsepti on otettu erittäin myönteisesti vastaan asiakkaiden keskuudessa.
– Meidän tehtävämme on huolehtia asiakkaan omaisuuden arvosta ja pitää huolta siitä, että asiat toimivat ja etenevät ajallaan. Isännöitsijä toimii tiiviissä yhteistyössä taloyhtiön hallitusten kanssa. Taloyhtiöt tekevät päätökset, mutta me voimme olla tukena idealinkona, ideoita ja neuvoja antamassa.
Esimerkiksi isommissa remonteissa ja saneerauksissa isännöintitoimiston kokemus ja tieto muista projekteista tuo mahdollisuuksia ideointiin ja suunnitteluun. Taloudellisia vaikutuksia on näin helpompi arvioida.
– Pyrimme pitkän tähtäimen ajatteluun. Mikä on asiakkaalle edullista nyt, ja mikä pitkällä aikavälillä. Tiedon pohjalta asiakkaiden on helpompi tehdä päätöksiä.

Lomalle Tahkolle!

Kiinteistö Oy Tahkonkiertäjät käsittää kaksi 6+4 henkilön lomahuoneistoa komeassa hirsihuvilassa. Iljan Isännöintikeskuksen asiakkaat saavat vuokrasta 20 prosentin alennuksen.
Kysy lisää Iljalta!

Iljan Isännöintikeskus Oy

Puijonkatu 27, 70110 Kuopio
Ilja Knuutinen puh. 045 231 7151
Pekka Ryhänen puh. 040 760 2522
Riistakatu 7, 74100 Iisalmi
ma – pe klo 9 – 15
info@iljanisannointikeskus.fi
www.iljanisannointikeskus.fi