Valikko Sulje

Reilusti rakentajan asialla

STARKin suunnittelupalvelussa syntyvät suunnitelmat esimerkiksi keittiöremontteihin tai vaikkapa kokonaisiin uudis- tai saneerauskohteisiin, Terhi Jakola kertoo.
(Somisteet Charmante Home Decor, www.charmante.fi)

Oikeat tuotteet, oikea määrä, valittuna aikana ja oikeaan paikkaan. STARK Kuopion uudistettu myymäläkonsepti ja reilu palveluasenne takaavat sen, että toimitusvarmuus on huippuluokkaa.

STARKissa töitä tehdään ammattiylpeydellä ja intohimolla. Palvelut ja tuoteryhmät on kohdistettu vastaamaan erityisesti ammattirakentajan tarpeisiin. Tällöin asioinnin nopeus ja joustavuus, vahva palvelu ja laajat, helposti löydettävät valikoimat ovat onnistumisen keskiössä.
Luvut kertovat, että Kuopion STARKilla hommat osataan. Viime vuonna asiakkaiden työmaille toimitettujen kuljetusten toimitusvarmuus oli yli 98 prosenttia. Toimitukset sisälsivät oikeita tuotteita oikean määrän ja sovittuun aikaan toimitettuna.
Yksi keskeinen tekijä onnistuneessa palvelussa on selkeä ja toimiva noutopiha ja varasto. Myymälän uusi vahvistus Erno Oksman aloitti logistiikkaesimiehenä marraskuussa. Monipuolisen ja vahvan kokemuksen logistiikka-alalta omaava Oksman kertoo, että solahtaminen porukkaan on käynyt helposti.
– Minut on otettu hyvin vastaan. Täällä on töissä motivoitunutta ja reilua porukkaa. Esimiestyö on silloin helppoa.

Aina asiakas edellä

Hän korostaa myös hyvää yhteistyötä myynnin ja logistiikan välillä. Tiedon kulkeminen on tärkeää, jotta palvelu pelaa mutkattomasti. Olipa kyse myymälässä tai noutopihalla asioivista asiakkaista tai tavaroiden toimituksista, asiakasta pyritään aina palvelemaan nopeasti ja joustavasti.
– Aina mennään asiakas edellä. Jokainen asiakas palvellaan mahdollisimman nopeasti ja sujuvasti, ja erityisesti tämä korostuu yritysasiakkaiden kohdalla. Ammattirakentaja tarvitsee kaikki työtunnit käyttöönsä. Käyntiä sujuvoittaa myös noutopihan ja varastojen hyvä järjestys ja tavaroiden sijoittelu. Kaikki on helposti saatavilla. Toimitustapoja on monia. Isommat rahdit tuodaan kuorma-autoilla, mutta toimitamme myös pikatilauksia pakettiautolla – ja ajallaan, tietysti.

Sisustussuunnitelmat pieniin ja isoihin kohteisiin

STARKista on saatavilla myös suunnittelupalvelut niin kuluttaja- kuin yritysasiakkaille. Terhi Jakola on työskennellyt myymälässä jo vuodesta 2013. Hän tekee niin yksittäisten remonttien, kuten vaikkapa kylpyhuone- tai saunaremonttien sisustussuunnitelmia tai kokonaisten talojen ja asuntojen, sekä saneeraus- että uudiskohteiden, suunnittelua.
– Suunnittelutyö aloitetaan tilan mitoista ja pohjapiirustuksesta sekä asiakkaan toiveiden kartoituksesta materiaalien, sävyjen ja tunnelman suhteen. Sen pohjalta tehdään 3D-kuvat ja tarjous tuotteista, Jakola kuvaa palvelua.

Showroomissa tehdään valintoja

Sisustussuunnittelijan tärkeä työkalu löytyy omasta myymälästä. Noin vuosi sitten tehdyn myymäläuudistuksen myötä STARKkiin rakennettiin näyttelyalue, jossa muun muassa laatat, kalusteet ja lattiamateriaalit ovat esillä.
– Showroomista on tullut todella paljon positiivista palautetta. Siellä on mukavaa ja helppoa tutustua erilaisiin vaihtoehtoihin konkreettisesti.
Niin myymälän valikoimat kuin sisustussuunnittelijan ammattitaito ovat vahvasti ajan tasalla.
– Tämä on sellainen ala, jossa täytyy jatkuvasti seurata kehitystä ja trendejä. Laakereille ei jäädä lepäilemään, tälläkin hetkellä alalle jatkokouluttautuva Jakola muistuttaa.

Kun varastot ja noutopiha ovat järjestyksessä ja henkilökunta valmiina palvelemaan, on asiointi nopeaa ja mutkatonta, Erno Oksman muistuttaa.

STARK Kuopio

Suvannontie 12, 70780 Kuopio
ma – pe 7 -  19, la 9 -  15
Vaihde/puh. 093 541 3900
Myymälä ja Rakentajapalvelu/
093 541 3938
Yrityspalvelu/093 541 3942
Noutopiha/093 541 3941
www.stark-suomi.fi