Valikko Sulje

Vuosi täynnä laatunuohousta

Pasi Liukkosella on takana kiireinen vuosi, ja alkaneeseen vuoteen lähdetään valoisin mielin.

Laatunuohous Liukkonen tunnetaan ammattitaitoisena ja joustavana nuohouspalveluna. Vuosi sitten perustettu yritys on saavuttanut asiakkaidensa luottamuksen laajalla alueella Pohjois-Savossa Vehmersalmelta ja Leppävirralta Keiteleelle ja Maaningan, Pielaveden sekä Tervon-Vesannon seuduille.
– Nykyään asiakas voi valita vapaasti nuohousyrityksistä haluamansa, tämä on tuonut paljon uusia asiakkuuksia. Tarjoan kustannustehokasta ja hinta-laatusuhteeltaan kilpailukykyistä nuohouspalvelua, niinpä vakiorinkiini kuuluu jo yli 800 kotitaloutta, yrittäjä Pasi Liukkonen kertoo ja muistuttaa että nuohousrinkiin mahtuu vielä mukaan.

Kohtuullinen hinnoittelu

Ensimmäisen vuoden voimakas kasvu perustuu ennen kaikkea työn laatuun ja joustaviin aikatauluihin. Toimialalla myös kohtuullinen hinnoittelu on tärkeää huomioida.
– Hyvin suunnitellut aikataulut mahdollistavat sopuisat matkakulut. Kun ajellaan maakunnassa kahdensadan kilometrin kierros, mutta siihen mahtuu useita kohteita, jakautuvat matkakulut moneen pikkuerään ja nuohouspäivä on kustannustehokas niin minulle kuin asiakkaillekin. Nuohousajat sovitellaan aina mahdollisimman asiakaslähtöisesti ja töitä tehdään vuoden ympäri myös nyt alkavana toisena toimintavuotena, Pasi Liukkonen lupaa.

Laatunuohous Liukkonen

Pasi Liukkonen 044 231 3593
pasi.liukkonen@laatunuohous.fi
www.laatunuohous.fi