Valikko Sulje

Entisöinti säilyttää muistomerkin arvokkuuden

Hautakiven käyttöikä on hyvin pitkä. Vanhakin kivi voidaan hioa ja nimet kaivertaa uudelleen, niin kuin tässä sukuhaudassa on tehty.

Hautamuistomerkkien valmistuksen ohella Kivipaja Sari Kämäräisen erikoisosaamista on vanhojen hautakivien kunnostus, puhdistus ja oikaisu sekä lisänimien kaiverrus ja kultaus.
– Vuosien varrella kiven pintaan tarttuu pölyä, hiekkaa ja sammalta. Routiminen voi vääntää kiven vinoon, jolloin se pitää oikaista, Sari Kämäräinen kertoo.
Hautakivi kannattaa entisöidä lisänimen kaivertamisen yhteydessä. Lisäkaiverrukset tehdään yleensä hautausmaalla paikan päällä, joten kiveä ei tarvitse siirrellä. Jos kivessä ei ole tilaa lisänimille, kivi voidaan hioa ja nimet kaivertaa uudelleen. Silloin kivi viedään pajalle, tekstipinta hiotaan pois ja kiillotetaan uudelleen. Samalla voidaan varata tarvittava tila myös tuleville nimille.
– Usein vanhan kiven rinnalle tai päälle asennetaan lisäkivi tai kivilyhty, johon lisänimen voi liittää vaikkapa muistolaatalla. Samalla kiveen voi asentaa myös esimerkiksi koristeen kertomaan omaisen elämästä.
Kivipaja Sari Kämäräinen tekee ammattitaidolla hautamuistomerkkien lisänimien kaiverrus- ja kultaustyöt sekä hautakivien entisöinnit.
– Kivi vaatii myös huoltotyötä. Puhdistaminen ja entisöinti säilyttää kiven arvokkaan ulkoasun.

Kivipaja Sari Kämäräinen

Toimisto: Siunauskappelintie 2 (käynti takapihalta), 70110 Kuopio
Paja: Jääskelänkatu 1, 70780 Kuopio
puh. 050 575 0004
myynti@kivipajasarik.fi
www.kivipajasarik.fi