Valikko Sulje

Fortum kierrättää metalleja Kuopiossa

Fortumin Kuopion metallipiha on uusi palvelupiste, jossa käsitellään ja kierrätetään yritysten metallijätteitä. Kierrätysmetallien kysyntä kasvaa Suomessa ja maailmalla. Siksi Fortum avaa uusia metallipihoja ympäri Suomen. Tällä hetkellä Fortumin metallipihoja ja -terminaaleja on Kuopion lisäksi Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä, Porissa ja Ikaalisissa.

Fortumin kierrätyspalvelut vahvistuvat Kuopiossa, kun uuden toimipisteen myötä yritysasiakkaille tarjotaan kokonaisjätehuollon palveluita sisältäen myös metallinkierrätyksen.

Fortum tarjoaa metallinkierrätyspalveluita osana kokonaisjätehuoltoa tällä hetkellä Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä, Porissa, Ikaalisissa sekä Kuopiossa. Kierrätysratkaisut suunnitellaan asiakkaiden tarpeen mukaan ja kaikkien jakeiden käsittely tapahtuu Fortumin omissa laitoksissa eri puolella Suomea.

Helppoa kierrätystä yrityksille

Kuopion toimipisteellä tarjotaan kokonaisjätehuollon palveluita, joka pitää sisällään myös metallinkierrätyksen.
– Palvelut räätälöidään tarpeen mukaan, mutta esimerkiksi metallinkierrätyksen osalta otamme vastaan myös sekalaisia eriä tai toimitamme asiakkaalle lavat syntypaikkalajittelua varten, kertoo Jari-Pekka Karvonen Fortumin Metals-liiketoiminnasta.
Metalli esikäsitellään Kuopiossa ja myydään esimerkiksi terästehtaille tai sulattamoille uusiokäyttöön. Huolellinen lajittelu takaa puhtaat materiaalivirrat ja tehokkaan kierrätysasteen.
– Asiakkaamme voivat olla varmoja, että kierrätys on tehokasta, vastuullista ja laadukasta, kertoo Karvonen.
Kaikissa Fortumin Recycling and Waste -metallipihoissa tehdään romun mekaanista käsittelyä ja kaapeleiden jalostus jatkuu vielä Ikaalisten laitoksella, jossa syntyy kierrätysmetalligranulaattia.

Kotimaista kierrätystä

Kaikki kierrätykseen liittyvät toiminnot tapahtuvat Fortumin omissa kierrätyslaitoksissa Suomessa, joten toiminta on vastuullista ja läpinäkyvää. Kotimaiselle kierrätykselle on tarvetta, sillä raaka-ainepula uhkaa etenkin metalleja. Fortumin metallinkierrätys tuottaa arvokasta kierrätysraaka-ainetta teollisuudelle, minkä ansiosta teollisuus on yhä vähemmän riippuvainen neitseellisistä raaka-aineista.
– Metallinkierrätys on Kuopiossa uutta, mutta se rakentuu osaksi Fortumin vahvaa jäte- ja kierrätysliiketoimintaa, jota on tarjottu alueen yrityksille jo useamman vuoden ajan, kertoo Roope Rautiainen Kuopion asiakaspalvelusta.
Metallit käsitellään kokonaan Suomessa ja raaka-aineet jatkavat teollisuuden käyttöön niin Suomeen kuin Eurooppaan. Kierrätysmetalleille on tällä hetkellä todella kova kysyntä.
Fortumin kautta yritysten on mahdollista saada myös CO2-laskentaa, joka kertoo millaisia päästöjä kierrätyksestä syntyy.
– Laskenta auttaa yrityksiä näkemään, millainen vaikutus kierrätyksellä on jätehuollon ketjussa, kertoo Karvonen.

Roope Rautiainen ja Jari-Pekka Karvonen.

Metallin Vastaanotto

Selluntie 142, 70420 Kuopio
Roope Rautiainen, asiakaspalvelu puh. 050 440 7211
Jari-Pekka Karvonen, osto
puh. 044 755 1916
jari-pekka.karvonen@fortum.com
www.fortum.fi/metallit