Valikko Sulje

Joulu on herkkusuiden luvattua aikaa

Ykkösherkun juustovalikoima on parhaimmillaan noin viikkoa ennen joulua, vinkkaavat asiantuntevasta ja iloisesta asiakaspalvelusta vastaavat Helena Voutilainen ja Elisa Nurmi.

Vuoden suurin makujuhla on tietenkin joulu, ja silloin pöytään pistetään vain parasta. Kauppahallin ykkösherkusta tarjolla oleva juustojen ja lihojen herkkuvalikoima lyö laudalta monet kilpailijat monipuolisuudellaan.

Jouluna todelliset herkkusuut nautiskelevat erikoisuuksilla, jollaisia ei ihan joka marketista löydä. Ykkösherkussa Kuopion kauppahallissa valikoima on vertaansa vailla, kertoo toimitusjohtaja Markku Ylihärsilä.

– Kotimaisten tuottajien lisäksi laatujuustomme tulevat suoraan valmistajilta ja maahantuojilta kansainvälisesti arvostetuimmista ja perinteikkäimmistä juustomaista, muun muassa Hollannista, Ranskasta, Italiasta, Espanjasta ja Sveitsistä. Samaten lihavalikoimassamme on leikkeleitä, kinkkuja ja salameja pitkin poikin Eurooppaa.

Herkkujuustot ovat perinne yhä useammassa joulupöydässä. Ykkösherkku tarjoaa runsaan valikoiman Euroopan parhaimpia juustoja.

 

 

Kylmän alkapalapöydän päärooliin sopivat leikkeleet, joita ykkösherkku tuo Kauppahalliin myöskin eri puolilta Eurooppaa.

Ylihärsilän mukaan erityisesti juustojen menekki on viime vuosina kasvanut niiden nauttimisen kuuluessa yhä useamman jouluperinteisiin. Jos ja kun juustontarpeensa aikoo jouluna tyydyttää, kannattaa ostoksilla käydä vähän aikaisemmin kuin viime tingassa.

– Ykkösherkku palvelee jouluun asti, mutta suosikkinsa saa varmemmin ja hermoilematta kun ajoittaa ostokset muutaman päivän varoajalla aattoon nähden, jouluvinkkaa Markku Ylihärsilä

Jokainen kuu on juustokuu

Ykkösherkun valikoimasta nostetaan esiin kuukausittain Kuukauden Juusto. Verkkokaupan kautta 15.12. mennessä tehtyihin tilauksiin saa 5 % alennuksen.

Kauppahallin Ykkösherkun myymälästä saa myös I Love Kuopio -passilla kertaluontoisen alennuksen.

Kokoa kaikki joulun maut yhteen koriin. 

Sinappiaromilla terästetty hilloke sopii juuston seuraksi.

Ykkösherkusta löydät sekä perinteisen että modernin makuiset glögit, glögitiivisteet, hillot ja hillokkeet.

Kuopion Perinnetuote Oy

Tototie 4, 70420 Kuopio
puh. 040 545 4233
info@perinnetuote.fi
www.perinnetuote.fi

Ykkösherkku

Kuopion Kauppahalli
Kauppakatu 45, 70110 Kuopio
puh. 040 762 1928
ma – to 9.30 – 17, pe 9.30 – 18, la 9 – 16
kauppahalli@ykkosherkku.fi
www.ykkosherkku.fi