Valikko Sulje

Kaiken kansan apteekki

Vasemmalta apteekkari Jukka Väätäinen, lääketeknikko Annika Lappalainen, farmaseutti Anna Hintikka, lääketeknikko Anniina Suoranta ja farmaseutti Aki Riihimäki.

Puijon Apteekki palvelee asiakkaitaan KYSin pääaulassa. Asiantunteva ja savolaisen luonteva palvelu yhdistettynä kattavaan tuotevalikoimaan on luonut apteekille kahdessa vuodessa laajan asiakaskunnan.

Apteekkiin on kaikkien asiakkaiden helppo tulla, sillä tilat ovat esteettömät liikkua ja ne sijaitsevat maanpinnan tasalla ns. 0-kerroksessa ilman erillisiä ovia tai kynnyksiä. Sijainnilla on myös muita etuja.

– Potilaat saavat lääkärien määräämät lääkkeet heti mukaansa poistuessaan sairaalasta. Heidän ei tarvitse lähteä vaikkapa taksilla etsimään apteekkia muualta tai kotipaikkakunnaltaan ja näin tulee säästöä potilaille itselleen ja myös Kelalle. Apteekki palvelee siis kaikkia asiakkaita, ei vain sairaalan potilaita ja sairaalan henkilökuntaa. Kaikki kaupunkilaiset ja ulkopaikkakuntalaiset ovat lämpimästi tervetulleita asioimaan Puijon apteekkiin, vaikka heillä ei olisikaan mitään muuta asiaa KYS:ille, apteekkari Jukka Väätäinen kertoo.

Henkilökohtaista palvelua

Apteekkiasiointi sujuu, kun tiskin takana on tuttu henkilökunta, joka osaa auttaa kaikissa tuotevalikoimaan liittyvissä kysymyksissä. Puijon Apteekissa on edelleen lähes sama lääketeknikoista, farmaseuteista ja proviisorista koostuva henkilökunta, joka kaksi vuotta sitten avasi apteekin.

– Asiantunteva, ammattitaitoinen, ystävällinen ja yksilöllisesti palveleva henkilökunta on Puijon Apteekin ehdoton vahvuus. Apteekissamme työskentelee ravitsemuksen, kosmetiikan ja lääkealan moniosaajia, joilta saa hyviä neuvoja ja vinkkejä jokaisen omiin tarpeisiin. Palvelemme asiakasta aina hänen toiveitaan, tarpeitaan ja ennen kaikkea myös hänen taloudellista etua ajatellen ja kunnioittaen. Erityisesti itsehoitolääkkeiden valinnassa on todella tärkeää, että apteekkimme ammattilaiset varmistavat tarkoin kunkin lääkkeen soveltuvuuden asiakkaalle. Pystymme vaivatta kertomaan, mistä tuotteista milloinkin saa parhaan avun, hyödyn ja myös edullisimman tuotteen sekä voimme tarvittaessa tarkastaa, soveltuuko itsehoitolääke käytettäväksi muun lääkityksen lisäksi. Samat periaatteet koskevat myös esim. kosmeettisten tuotteiden, lisäravinteiden ym. tuotteiden valintoja, apteekkari Väätäinen toteaa.

 Kattava lääkevarasto

Puijon Apteekin kattava ja monipuolinen lääkevarasto on sekin asiakaslähtöisesti suunniteltu. Lääkevarasto ja muista apteekin tarjoamista tuotteista koostuva varasto on KYS:n potilaiden ja muiden asiakkaiden tarpeisiin rakennettu ja sovitettu. Sieltä löytyvät pääosin KYS:n lääkärien määräämät lääkkeet, joita välttämättä ei löydy muista apteekeista. Ja jos määrättyä lääkettä ei löydy sillä hetkellä varastosta, lääke saadaan tilattua käyttöön yhden vuorokauden viiveellä tai jopa saman päivän aikana.

– Myös kosmetiikkavalikoimamme on kattava luonnon kosmetiikkaa myöten. Palvelu pelaa kotiinkuljetuksellakin, sillä meiltä voi tilata lääkkeitä ja muita tuotteitamme esim. puhelimen välityksellä ja tarvittaessa kotiin toimituksella kaupunkialueelle vain 5 euron toimitusmaksulla. Kun vielä lisätään aamuvirkuillekin passelit aukioloaikamme, avaamme arkisin jo seitsemältä, niin voimme hyvällä syyllä kertoa olevamme aidosti palveluhenkinen apteekki kaikille kuopiolaisille ja myös kaupungissamme vieraileville henkilöille, Jukka Väätäinen lupaa.

”Elä hättäele”

Jukka Väätäinen yhdistää pitkän kokemuksen ja asiantuntemuksen savolaiseen palveluhenkisyyteen ja huumorintajuun.

Apteekkari Jukka Väätäisellä on farmasia-alalta pitkä ja monipuolinen kokemus. Tie Puijon Apteekin apteekkariksi on ollut nousujohteinen, mutta Suomessa monelle mutkalle kiertyvä. Kuopiossa syntynyt mies on nähnyt, että heimoerot eivät ole pelkkä myytti.

– Ensimmäinen toimialaan liittyvä työ Kuopiossa oli vuonna 1980 heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen lääketyöntekijän apulaisena, josta kaikki alkoi. Sittemmin toimiala on tullut tutuksi monipuolisesti lääketeollisuuden, sairaala-apteekin ja apteekkialan kautta sekä viranomaisen roolissa. Työpisteitä on ollut Kuopion lisäksi useassa kaupungissa Helsingin ja Kemin välillä. Viimeksi työskentelin apteekkarina Alahärmässä, josta palasin vihdoin takaisin Kuopioon 16 vuoden poissaolon jälkeen. Kun tilaisuus perustaa apteekki tänne kotiseuduille avautui, en epäröinyt hetkeäkään, Jukka muistelee.

Juuret Kuopiossa

– Minulle ovat tärkeitä asioita musiikki ja urheilu kuopiolaisesta näkövinkkelistä, sekä tietenkin tämä savolaisille ominainen lupsakka tapa kommunikoida. Olen palvellut asiakkaita ruotsinkielisissäkin rannikkokunnissa ja yrittänyt murjoa savolaisia vitsejä mm. Etelä-Pohjanmaalla, tosin huonolla menestyksellä. Nyt tunnen viimein olevani kotikentälläni. Tekemistä riittää, mutta mottoni ”elä hättäele” pätee tiukassakin paikassa, Jukka Väätäinen kertoo leveästi hymyillen ja paljastaa kaupallisen alan olevan Väätäisillä suvussa.

– Isäni täti Johanna Väätäinen oli koko Kuopion tuntema lehtimummo, joka vakiopaikallaan Carlsonin kulmalla teki monet kaupat aikoinaan mm. näyttelijä Tauno Palon ym. kuuluisuuksien kanssa. Hän tunsi kaikki ja kaikki hänet.

Lämpimästi tervetuloa vierailemaan Puijon apteekissa, KYS:n pääaulaan!

 

Puijon Apteekki

KYS:n pääaula
Puijonlaaksontie 2 A, 70210 KUOPIO
puh. 029 340 0290
ma – pe 7 – 18, la – su 11 – 15
puijonapteekki@apteekit.net
www.puijonapteekki.fi