Valikko Sulje

Mestarien mankelissa

Puhdasta tuli taas kerran, toteavat PesulaMestarien Niko Tirkkonen, Jukka Rautakoski ja Sami Stenroth.

PesulaMestarit muutti viime vuonna uusiin isompiin toimitiloihin Volttikadulle Kuopiossa. Isompien tilojen myötä pesukapasiteettia on tullut rutkasti lisää. Lisäksi käyttöön on hankittu huipputeknologiaa – kaasutoiminen ja automaattinen mankelointilinja.

– Liinavaatteet ja pöytäliinat pitää aina mankeloida. Pystymme nyt palvelemaan entistä paremmin esimerkiksi majoitus- ja ravintolapalveluita tarjoavia asiakkaitamme. Mankeli muun muassa viikkaa pöytäliinat käyttövalmiiksi. Meiltä voi myös vuokrata pöytäliinoja, tarpeen vaatiessa vaikka monta kymmentä, kertoo yrittäjä Jukka Rautakoski.

Yritysasiakkaiden määrä kasvaa, koska pienempänä toimijana PesulaMestarit pystyy joustamaan isompia paremmin. Palvelu pelaa toki asiakkaasta riippumatta.

– Meille kun tuo, saa puhtaana takaisin. Koskee kaikkea vedellä pestävää matoista peittoihin ja pöytäliinoihin. Asiakaspalvelun lisäksi laatu näkyy tietenkin pesujäljessä. PesulaMestarit kuuluu Tekstiilihuoltoliittoon ja noudattaa liiton toimintatapoja.

– Teemme paljon yhteistyötä myös kunnallisen puolen toimijoiden kanssa, mikä tuo omat tarkat laatuvaatimuksensa. Kaikissa tapauksissa teemme kaikkemme tahran kuin tahran pois saamiseksi. Jos tahra ei irtoa, kerromme sen rehellisesti, Rautakoski lupaa

 

JR PesulaMestarit Oy

Volttikatu 5, 70700 Kuopio
puh. 040 676 3626
ma – pe 9 – 17
myynti@pesulamestarit.fi
www.pesulamestarit.fi