Valikko Sulje

Ohjelmaa ja elämyksiä pikkujouluihin

Olutjooga sopii erinomaisesti pikkujoulu-aktiviteetiksi.

Syksyn tullen on hyvä aika suunnitella pikkujouluja. Vararengasravintoloiden ravintoloissa löytyy hyviä vaihtoehtoja niin miljöön kuin ohjelmankin puolesta, olipa asiakkaana muutaman hengen firmaryhmä, kaveriporukka, isomman yrityksen tai organisaation suurempi joukko.

Pikkujoulujen suunnittelut aloitetaan perinteisesti jo syyskuun puolella. Näin kannattaakin tehdä, silloin saa varmimmin varattua mieluisimmasta ravintolasta juuri sen itselle sopivimman illan.

Drinkkikoulusta prosecco-joogaa

Sopiva pikkujoulupaikka ohjelmineen löytyy joustavasti niin perinteiseen firmapikkujouluun kuin ihan vaikka oman kaveriporukan omiin iltamiin Vararengasravintoloilta. Aktiviteetteja on monenlaisia.

– Drinkkikoulussa päästään cocktailien tekoon ammattilaisen opastuksella, ja myös alkoholitonta eli mocktail-oppia löytyy yhtä lailla. Vuosi vuodelta suositummiksi ovat muodostuneet joogamme, eli tarjolla on niin olut-, prosecco- kuin Gin&Tonic -joogaakin. Toki joogaamme myös alkoholittomasti, Vararengasravintoloiden myynnistä vastaava Jenni Kulin kertoo ja muistuttaa että herkkusuitakaan ei olla unohdettu. Tasting on aina takuuvarma, maistuva ohjelmanumero.

Drinkkikoulu on suosittu pikkujoulun ohjelmanumero.

Uusia makuja tastingissa

Uutuutena Vararengasravintoloiden pikkujouluohjelmissa on nyt mukana Salacavalan Lignell&Piispanen&Kauppahallin juustot -tasting.

– Liköörit ja shotit mielletään kahvin aveceiksi tai oikein hyvän kakun seuralaisiksi, mutta harvemmin tulee yhdistäneeksi makeansuolaista shottia ja topakkaa kovaa juustoa, tai lakkalikööriä ja puolikovaa juustoa villiyrttiraidoin. Muita suosittuja tastingeja ovat vaikkapa viini&suklaa, Brooklyn Brewery- ja RPS Brewing pienpanimotasting. Tietenkään pikkujoulun antimet eivät jää tastingin varaan, vaan pikkujoulumenuja löytyy moneen makuun, Jenni Kulin lupaa.

Pikkujoulut kerralla kuntoon

Vararengasravintoloiden ravintolat löytyvät Kuopion parhailta pelipaikoilta ydinkeskustasta. Bar Nousu, Bar Lasku, Gloria ja SalaCavala sopivat monen kokoisille ryhmille. Herkulliset tarjoilut, aktiviteetit ja vauhdikkaat ohjelmat stand upista bändeihin ja DJ:n vetämään bileiltaan hoituvat samalla tilauksella.

– Me ideoimme ja räätälöimme pikkujoulut juuri asiakkaan tyylisiksi. Syksyn kiireissä ei kannata käyttää pikkujoulujen kanssa stressaamiseen liikaa aikaa, me hoidamme homman mielellämme suunnittelusta toteutukseen, Kulin vinkkaa.

Lisätietoja: https://www.vrr.fi/fi/uutinen/pikkujoulut-omien-joukossa

 

Vararengasravintolat

Myynti & markkinointi
Jenni Kulin
040 0251472
jenni.kulin@vrr.fi
www.vrr.fi