Valikko Sulje

Pursiainen 45 vuotta

Pursiaisen toimitiloista Yrittäjäntieltä löytyy laaja varasto pumppuja, sähkömoottoreita ja muita tarvikkeita suoraan hyllystä, Ari Pursiainen kertoo.

Yhteistyössä koko elinkaaren ajan

Vuonna 1976 perustettu Sähkökonekorjaus Pursiainen Oy on perinteikäs toimija, joka tunnetaan ammattitaidosta ja laadukkaasta palvelusta.

Sähkömoottoreiden sekä pumppujen ja pumppaamojen huolto- ja elinkaaripalveluihin erikoistuneelle perheyritykselle on kertynyt jo yli 40 vuoden kokemus alalta.
– Alussa Pursiainen keskittyi ennen kaikkea sähkömoottorien huoltoon ja korjaukseen merkistä ja mallista riippumatta. Tätä teemme edelleen. 1980-luvun lopulta lähtien aloimme tehdä enenevässä määrin myös pumppujen korjauksia ja huoltoja. 2000-luvulla mukaan tulivat pumppaamot. Meillä onkin pitkiä asiakassuhteita, jotka ovat kestäneet jo vuosikymmenten ajan, Ari Pursiainen ja Jani Pursiainen kertovat yrityksen kehittymisestä.

Taisto Pursiainen perusti yrityksen vuonna 1976. Aluksi keskityttiin nimenomaan sähkömoottorien korjaukseen ja huoltoon. Myöhemmin mukaan tuli myös pumppujen ja pumppaamoiden huollot ja saneeraukset.

 

Tyytyväisiä asiakkaita, toimivia ratkaisuja

Pursiaisen palvelukokonaisuudessa yhdistyvät kokemus, laatu ja asiakasystävällinen palvelu, sekä kattava huoltopalvelu koko tuotteen elinkaaren ajan.
– Asiakkailta tulee kiitosta siitä, että ottaudumme asioihin ja kaivelemme tarvittaessa lisää tietoa. Siihen tähdätään, että jätämme jälkeemme tyytyväisiä asiakkaita ja toimivia sähkömoottori -ja pumppausratkaisuja.

Enemmän kuin huoltoliike

Huolto- ja korjauspalvelujen lisäksi Pursiaisen toimitiloissa on kattava varasto tuotteita ja varaosia tuotemyynnissä. Tuotteet sekä niihin sopivat varaosat löytyvät usein suoraan hyllystä. Teknisen asiantuntemuksen sekä laajan yhteistyökumppaniverkoston myötä henkilökunta osaa tarjota tilanteeseen sopivimman ja kustannustehokkaimman vaihtoehdon.
– Olemme enemmän kuin pelkkä huoltokorjaamo. Toimitilat ja korjaamo sijaitsevat Kuopiossa Yrittäjäntiellä, josta liikumme hyvin varustelluilla huoltoautoillamme tarvittaessa sinne, missä huoltoa, korjausta ja asennusta tarvitaan. Toimitamme asiakkaillemme erilaisia sähkömoottori- ja pumppausratkaisuja, kuten uusia sähkömoottoreita, taajuusmuuttajia, pumppuja, pumppaamoja, pumppaamotarvikkeita sekä niihin liittyviä elinkaaripalveluja. Meillä on vuosien kokemus erikokoisten sähkömoottori- ja pumppausratkaisujen toteuttamisesta asiakkaiden vaatimusten mukaan. Lisäksi voimme huolehtia toimittamiemme tuotteiden huollosta niiden koko elinkaaren ajan. Solmimalla huoltosopimus varmistetaan laitteen luotettava toiminta jatkossakin, Ari Pursiainen sanoo. 

Saneeraukset yksilöllisesti suunniteltuna

Pumppaamon käyttöikä on kohteesta riippuen noin 15 – 30 vuotta. Tuon ajan jälkeen laitteet, rakenteet ja liitännät kaipaavat päivitystä ja uusimista. Pumppaamon saneerausprojektissa on monta liikkuvaa osaa, ja projektien läpivienti saattaa olla työlästä.
– Saneerauksen ollessa ajankohtainen, jokainen kohde on suunniteltava omana projektinaan. Saneerauksissa pakettiratkaisut ovat harvoin toimiva vaihtoehto. Ei ole olemassa yhtä oikeaa saneerausratkaisua, vaan jokaisessa kohteessa on omat yksityiskohtansa ja haasteensa. Pystymme tarjoamaan asiakkaalle vankan osaamisemme, ratkaisumme ja kattavan tuotevalikoimamme. Jokainen saneeraus suunnitellaan aina asiakkaan toiveiden ja budjetin mukaisesti.

Pursiainen saneeraa jätevesi-, perusvesi- ja sadevesipumppaamot sekä puhtaan veden paineenkorotusasemat avaimet käteen -periaatteella.

Sähkökonekorjaus Pursiainen Oy

Yrittäjäntie 26, 70150 Kuopio
ma – pe klo 7 –  15.30
puh. 017 283 2166, www.pursiainenoy.fi
www.facebook.com/sahkokonekorjaus.pursiainen