Valikko Sulje

Selkokielistä ja saavutettavaa palvelua

TulkkausIlonan yrittäjät Sari Kärkkäinen ja Reeta Ahosilta haluavat tehdä selkokielisestä tiedosta laajemmin saavutettavaa.

Ideoiden työstäminen uudeksi liiketoiminnaksi kysyy aikaa ja aivojen käyttöä. Kehitystyössä on viisasta hyödyntää ulkopuolista asiantuntija-apua, sillä siten omasta osaamisesta voi paljastua aivan uusia puolia.

TulkkausIlona on viittomakielistä ja puhevammaisten tulkkausta järjestävä kommunikaatioalan asiantuntijayritys. Vuonna 2010 perustettu yritys on laajentanut toimintaansa pikkuhiljaa Pohjois-Savosta ja Pohjois-Karjalasta Etelä-Savon, Keski- Suomen ja Kainuun alueille. Koronakeväänä 2020 koko toimiala kuitenkin pysähtyi kuin seinään, kertoo Reeta Ahosilta, yksi neljästä TulkkausIlonan yrittäjästä.

– Tuli vähän pakkorakokin keksiä jotain uutta, mutta toisaalta koronasulku antoi myös aikaa kehitystyöhön ja mahdollisti asioiden kunnollisen pohtimisen.

Ahosillan mukaan korona synnytti tarpeen kehittää uutta liiketoimintaa niin, ettei yritys olisi jatkossa vain yhden palvelun eli tulkkaamisen varassa.

– On paljon ihmisiä, jotka eivät ymmärrä luettua tai kuunneltua tekstiä, tai joilla on haasteita internetin käyttämisessä. Tiedonsaannissa he ovat pitkälti toisten varassa. Aloimme ensin miettiä, että voisiko löytyä jokin apuväline siihen, että nämä ihmiset saisivat tasapuolisesti tietoa pandemiatilanteesta. Vähitellen idea jalostui kokonaiseksi palveluksi, joka tuottaa kuvin tuettua selkokielistä verkkosisältöä.

Konkreettisia käytännön neuvoja

Verkkopalvelun kehitysprojektiin Tulkkaus- Ilona sai tukea Pohjois-Savon ELY-keskukselta. Projekti aloitettiin Business Savon Petra Ryyminin toteuttamalla analyysilla. Ahosilta kertoo, että analyysi auttoi paremmin näkemään yrityksen omat vahvuudet.

– Omasta mielestämme toimimme hyvin kapealla kaistaleella, mutta ulkopuolisen tarkastelija sai avaamaan silmät ja tajuamaan, miten paljon enemmän osaamme kuin tiedostammekaan. Sekä yrittäjät että työntekijämme ovat korkeasti koulutettuja ihmisiä, joilla on osaamista ja resursseja vaikka mihin.

Analyysin lopputulos oli kehittämissuunnitelma, jota TulkkausIlona lähti viemään eteenpäin Paju Consultingin Jenni Rissasen kanssa. Konsultoinnissa keskityttiin erityisesti uuden palvelun tuotteistamiseen ja markkinointiin.

– Saimme konkreettista apua, joka auttoi meitä ottamaan askeleen eteenpäin meillekin täysin uudella alalla.

Tämän hetken tilanne on se, että TulkkausIlonan tuottama selkosivut.fi -verkkopalvelu on pystyssä ja sen avulla on toteutettu jo selkokielisiä sivustoja muun muassa Kuopion Kuntolaaksolle. Palvelu on saanut kiittävää palautetta läpi asiakaskunnan.

– Tulevaisuudessa viestinnän saavutettavuuttaja selkokielisyyttä edellytetään yhälaajemmin. Haluamme olla mukana etujoukoissa viemässä tätä muutosta eteenpäin.

ELY-keskus tukee yrittäjää kehityskaaren kaikissa vaiheissa, kertoo yrityspalvelupäällikkö Jari Vitikainen Hippu-koira sylissään.

 

Yritysten tukena kaikissa kehitysvaiheissa

Pohjois-Savon ELYkeskuksen tarjoamat yritysten kehittämispalvelut auttavat yrittäjiä monissa erilaisissa yritystoiminnan tilanteissa, lupaa yrityspalvelupäällikkö Jari Vitikainen.

– Lähtötilanne on se, että yrittäjällä on jokin kehittämisen tarve ja halu. Se voi liittyä laajempaan kokonaisuuteen tai sillä voi olla hyvinkin spesifi kohde. Kehitystyö voi olla alkamassa, käynnissä tai vasta suunnitteilla. Palvelemme eri vaiheissa olevia yrityksiä kaikilta toimialoilta

Vitikaisen mukaan perustyyli on ensin teettää kokonaisanalyysi yrityksen liiketoiminnasta, osaamisesta ja tavoitteista ja lähteä sitten kehittämään
tarvittavia osa-alueita konsultoinnin keinoin. Konsultoinnissa voi keskittyä esimerkiksi kasvuun, tuottavuuteen, markkinointiin, johtamiseen ja innovaatioiden kaupallistamiseen.

Jari Vitikainen sanoo, että yhä useampi yrittäjä on myös valmis toimintatapaan, jossa asiantuntija on kaverina mukana tekemässä kehitystyötä.

 – Yrittäjät ymmärtävät, että kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Verkostostamme löytyy myös valtakunnallista erikoisosaamista. Tarpeen vaatiessa autamme sopivan asiantuntijan valitsemisessa.

Pohjois-Savon ELY-keskus

Jari Vitikainen
Yrityspalvelupäällikkö, Yritysten kehittämispalvelut
puh. 0295 026 644
www.ely-keskus.fi
www.yritystenkehittamispalvelut.fi