Valikko Sulje

Tieto lisää ilmastoturvallisuutta

Ilmasto muuttuu. Taistelussa ilmastoahdistusta vastaan parhaita aseita ovat tieto ja koulutus. Ihminen on sopeutuvainen, sen historia on osoittanut moneen kertaan, Jyri Wuorisalo muistuttaa.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo nyt monessa asiassa. Hyvä uutinen on, että meillä on paljon tieteellistä tietoa, jonka perusteella voimme arvioida sitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Savonia-ammattikorkeakoulun huippuosaaminen on parhaimmillaan, kun tietoa sovelletaan käytäntöön.

Viimeistään viime kesän kuivuusjakson aikana moni heräsi ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ääri-ilmiöihin. Neljän viikon kuivuus tuntui jokaisen ihmisen elämässä. Kun mediassa esitellään uhkakuvia, on vaikea pysyä positiivisella mielellä. Monet, varsinkin nuoret, kärsivät ilmastoahdistuksesta.
Savonia-ammattikorkeakoulun TKI-asiantuntija Jyri Wuorisalo on sitä mieltä, että julkisuudessa pitäisi puhua enemmän myös ilmastoturvallisuudesta.
– Ilmastosta kirjoittaminen on vaikeaa, tietotulva on valtava ja sen seasta on vaikea poimia olennaista tietoa. Tieto ei kuitenkaan lisää tuskaa, vaan helpottaa. Tiedon avulla meidän on mahdollista varautua, sopeutua ja pärjätä myös tulevaisuudessa. Liian usein uutisoinnissa unohtuvat ne asiat, jotka ovat hyvin. Arjen turvallisuus pitää tehdä entistä näkyvämmäksi, hän pohtii.

Muutos voi olla myös hyvä asia

Wuorisalo uskoo, että tulevaisuus on edelleen ihmiskunnan omissa käsissä. Monia positiivisia asioita on jo käynnissä.
– Vielä meillä on mahdollisuus vaikuttaa. Elintavat muuttuvat, mutta kaikki muutos ei ole kielteistä. Itse asiassa monet ilmastomyönteiset asiat olemme ottaneet omiksi ihan vapaaehtoisesti, hän sanoo ja esittää esimerkkeinä vaikkapa nyhtökauran kaltaiset lihankorvikkeet, sähköpyöräilyn ja -autoilun yleistymisen, maalämmön tai monelta mökiltä löytyvät aurinkopaneelit.
– Olemme myös alkaneet oppia, ettei omistaminen ole tärkeää. Tästä hyvä esimerkki ovat Kuopiossakin suositut kaupunkipyörät. Markkinat tuottavat ratkaisuja, ja kuluttajakäyttäytyminen muuttuu. Sitä ei vain välttämättä huomaa, koska olemme tottuneet siihen, että kriisit ovat lyhyitä tapahtumia, joilla on selkeä alku ja loppu. Ilmastonmuutos tapahtuu koko ajan ja myös meidän sopeutumisemme siihen on käynnissä jatkuvasti.

Ilmastotietoa ammattilaisille

Ihminen on siis sopeutuvainen. Sen tiedostaminen tuo uskoa tulevaan. Positiivinen ajattelu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pää työnnetään pensaaseen ja jatketaan entiseen tapaan välittämättä siitä, mitä ympärillä tapahtuu.
Savonia-ammattikorkeakoululta löytyy paljon osaamista juuri tiedon soveltamiseen käytäntöön eri aloilla. Ilmastovaikutukset näkyvät jo nyt maa- ja metsätaloudessa, joten toiminta on ollut luonnollista aloittaa sieltä. Oppilaitos esimerkiksi järjesti metsätalouden ammattilaisille webinaarin ilmastonmuutoksesta ja siitä, miten se vaikuttaa metsään ja sen kasvuun tulevaisuudessa.
– Rakennamme tietopaketteja ja -koulutuksia ammattilaisille ja tuomme ne myös mukaan koulutusohjelmiin tulevaisuuden osaajille.
Ilmastotyö onkin maailman suurin koulutusprojekti. Wuorisalo vertaa sitä 1990-luvun ATK-murrokseen.
– Ilmastotietoisuus on valtava kansalaiskouluttamisen paikka, joka läpäisee koko yhteiskunnan kotitalouksia myöten. Tulevaisuuden työelämässä ilmastotietous on alalla kuin alalla yhtä tärkeää kuin tietotekniset taidot. Savonialla koulutetaankin tulevaisuuden huippuammattilaisia myös tällä saralla. Koulutus on paras ase ilmastonmuutosta vastaan.

Savonia-ammattikorkeakoulu

PL 6 (Microkatu 1)
70201 Kuopio
Jyri Wuorisalo
puh. 044 785 6914
jyri.wuorisalo@savonia.fi
www.savonia.fi