Valikko Sulje

Tutkimusmatkalla musiikin maailmassa

Tatu Back jatkaa matkaansa taiteen maailmassa avarakatseisesti ja valmiina uusiin haasteisiin.

Tatu Back ja basso on tuttu yhdistelmä lukemattomilta keikoilta eri kokoonpanojen kanssa, niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Viimeisen vuoden aikana kokeneen muusikon elämässä on tapahtunut paljon ja tutkimusmatka omaan taiteilijuuteen on saanut uusia reitityksiä.

Moni muistaa Tatu Backin Erja Lyytisen bändin basistina. Lyytisen bändin vakiokokoonpanossa vierähti yli kuusi vuotta, joihin mahtui kuutisensataa keikkaa kahdessakymmenessä maassa. Maaliskuussa oli kuitenkin aika päättää pesti ja suunnata kohti uusia haasteita.

– Niin ammatillisesti, kuin elämänkouluna muutenkin, tuo aika oli erittäin antoisaa ja kasvattavaa. Enpä olisi hieman päälle parikymppisenä muusikkona arvannut millaiselle matkalle pääsenkään modernin bluesbisneksen kansainvälisiin syövereihin. Vuosiin mahtui huikea määrä mahtavia tyyppejä ja pitkä lista tunnettuja, mutta myös ennestään  tuiki tuntemattomia kiertuepaikkakuntia.

Merkittäviä muutoksia Tatun elämässä on lyhyessä ajassa tapahtunut paljon muutakin.

– Pari vuotta sitten tuli avioero. Neljä lasta asuu Helsingissä, missä minullakin on toinen asunto. Muutama viikko sitten muutettiin nykyisen puolisoni Annin kanssa toisesta kodista Lapinlahdelta Sysmään, lähemmäs lapsia ja pääkaupunkiseutua. Sijainti on ammattimuusikolle otollinen. Jos Kuopio on mualimannapa, niin olkoon Sysmä nyt sitten varamualimannapa, Tatu naurahtaa.

Mies ja basso, esiintymislava, valo ja ääni.(kuva:Elsa Willamo)

Paluu keikkalavoille

Keväällä ja kesällä Tatu on ottanut etäisyyttä keikkaelämään. Maaliskuussa myös kohtalo päätti puuttua peliin ja osaltaan antoi saumaa rauhallisempaan elämään.

– Viisi päivää Erjan bändistä lähdön jälkeen liukastuin pihamaalla. Siinä katkesi solisluu ja keikkaputki samalla kertaa. Keväällä ja kesällä oli sitten hyvää aikaa ladata akkuja. Sekin kirkastui, että oma taiteellinen ilmaisu ja oma musiikki on kuitenkin se tärkein asia, ei niinkään jatkuva kiertäminen ammattimuusikkona eri kokoonpanoissa. Toki jatkossakin minut nähdään monessa mukana, mutta keskiössä on nyt omaan taiteilijuuteen panostaminen, Tatu kertoo ajatuksistaan.

Pian Tatu nähdään taas tutulla paikallaan, eli bändin mukana soittamassa.

– Pitkästä aikaa ollaan tien päällä omalla bändilläni Tatu & Tutkimusmatkailijat yhdessä Tapio Ylinen / 5th Season bändin kanssa. Perjantaina 13.päivä soitamme Popparissa Jyväskylässä ja lauantaina 14.syyskuuta rantaudumme Lapinlahden tunnelmallisen Höyrybaarin Syysspesiaali-iltaan.

Progesta etnoon

Tatu & Tutkimusmatkailijat on instrumentaalimusiikin keinoin tutkimuksiaan toteuttava yhtye, joka seikkailee progressiivisen- ja psykedeelisen rockin sekä roots- ja etnomusiikin jännittävillä seutukunnilla. Musiikillisten tutkimusmatkojen kompassisuunnat ja karttamerkit koostuvat esimerkiksi Pekka Pohjolan sinfonisesta jazz-rockista, The Allman Brothers Bandin ja Kingston Wallin bluespohjaisesta progejammailusta sekä maailmanmusiikin virtauksista vaikkapa Piirpauken tapaan, Tatu Back luonnehtii kokoonpanoa.

– Julkaisimme debyyttialbumimme ”Matka kaikkine vaiheineen” loppuvuodesta 2020 ja toinen studioalbumi ”Vasta alkusoittoa” tuli tammikuussa 2024”, molemmat Eclipse Musicin kautta. Keikoilla kuullaan näiden levyjen materiaalia ja yllätyksiäkin mahtuu mukaan. Tutkimusmatkalle lähdetään luottomuusikoiden mieslukuisella porukalla, eli Markus Venehsalo ja Viktor Lepistö soittavat kitaroita, Harri Taittonen koskettimia sekä Jaakko Pöyhönen rumpuja, itse pääsen pitkästä aikaa keikalle basson kanssa.

Tatu&Tutkimusmatkailijat: ylärivissä Viktor Lepistö, Jaakko Pöyhönen, Tatu Back ja Markus Venehsalo, edessä Harri Taittonen ja Marko Salmela.(kuva: Martin Sivakov)

Kuvataiteita ja aitoja kohtaamisia

Tatu Back keikkailee syksyllä myös duona puolisonsa Anni Rissasen kanssa, joka paitsi laulaa, soittaa myös kannelta. Musiikin lisäksi kuvataide on osa Tatun taiteilijuutta.

– Olen elänyt ja hengittänyt musiikkia aika täysillä jo pitkään, siksi onkin tuntunut hyvälle ottaa sen rinnalle ja tavallaan myös vastapainoksi kuvien tekeminen. Se tuntuu luontevalta, sillä tähän mennessä on syntynyt muun muassa levynkansia ja muutakin musiikkia sivuavaa.

– Mitään järkeähän siinä ei nykyajan tekoälymeiningeissä varmaan ole, mutta teenpähän itse ja ilmaisen samalla itseäni silläkin tavalla, Tatu paljastaa ja ottaa kantaa somemaailmaan muutenkin.

– Annin kanssa pidettiin heinäkuu totaalisen somevapaana, käytössä oli vain perusmallin puhelin. Emme ole tässä ainoita, yhä useampi hakee aidompia kohtaamisia ja näkisin tällä olevan yhteys myös live-musiikkiin. Elävä musiikki oikeilla soittimilla soitettuna on vähitellen saavuttamassa aseman uudella tavalla arvostettuna taiteena, joka antaa mahdollisuuden toisenlaisiin elämyksiin kuin mitä internetin viriketulva lähes pakkosyöttää.