Askartelukulmasta löytyvät laadukkaat taiteilijatarvikkeet sekä neuvot niiden käyttöön. Kouluttaudumme ja hankimme tietoa jatkuvasti, että osaamme opastaa myös asiakkaitamme, Terho Matikainen kertoo.

Uusissa, valoisissa tiloissa tuotteet ovat entistä paremmin asiakkaiden ulottuvilla. Keskeisellä paikalla sijaitsevaan liikkeeseen on helppo piipahtaa esimerkiksi askartelu-, taidetarvike sekä kehystysasioissa.

Askartelukulman mittavien askartelutarvikevalikoimien lisäksi liike on myös taiteilijan suosikkikauppa.
– Meiltä löytyvät laadukkaat, eurooppalaiset tarvikkeet niin taitelijoille kuin harrastajille, Terhi Matikainen kertoo.
Viime vuosina akryylivärien suosio on kasvanut. Helppokäyttöisissä väreissä riittää valikoimaa erilaisista pastoista glittereihin. väri kuivuu nopeasti, tosin saatavissa on myös hidasteita, jolloin työstöaikaa pystyy säätämään itselle sopivaksi.
– Toki myymme edelleen myös laadukkaat öljyvärit, myös vesiohenteisina.
Valikoimiin kuuluvat myös monikäyttöiset PanPastel-värit sekä akryylipohjaiset musteet. Myös akvarellivärien suosio on nousemassa. Erilaisia tyylilajeja ja materiaaleja yhdistelevä sekatekniikka mixed media onkin nyt hyvin suosittua.
– Mixed media voisi savoksi olla ”sitä sun tätä”. Omaa luovuutta saa käyttää ja materiaaleja yhdistellä vapaasti. Myös taide- ja askartelutekniikoita voi surutta yhdistää toisiinsa.

Kehys viimeistelee taulun

Askartelukulmalla on monen vuosikymmenen kokemus taulujen kehystyksestä.
– Kehys viimeistelee ja antaa työlle lopullisen ulkoasun, Mika Matikainen muistuttaa.
Liikkeen valikoimiin kuuluu näkymätön lasi, jossa on UV-suoja. Heijastamaton lasi ei ole uusi keksintö, mutta hinnan laskiessa sen suosio on kasvanut.
– Viime vuosina hinta on puolittunut, mutta laatu on edelleen huippuluokkaa.
Uutuutena Askartelukulman valikoimiin kuuluvat valokuvakehykset sekä upeat canvastaulut.
– Maalatut canvastaulut ovat näyttävä elementti. Asiakas voi valita taulun liikkeemme valikoimista tai tilata mieleisensä laajasta kuvastosta.

p

Askartelukulma
Tulliportinkatu 36, 70100 Kuopio
Ma – Pe 9.30 – 18, la 10 – 15
Puh 017 368 0707, 017 368 0700
www.askartelukulma.fi
Myös Facebookissa