Currot huuleen maalin kunniaksi

2½ dl vettä
100 g voita
1/4 tl suolaa
2 kpl kananmunia
2 tl sitruunan raastettua kuorta
Pinnalle:
1 dl sokeria
1 tl kanelia
Mittaa kattilaan vesi, rasva ja suola. Kiehauta seos ja nosta liedeltä. Sekoita joukkoon jauhot ja jatka sekoittamista voimakkaasti, kunnes taikinasta tulee kiinteä taikinapallo. Sekoita toisessa kulhossa munien rakenne rikki ja lisää seos hieman jäähtyneen, lämpimän taikinan joukkoon. Lisää myös halutessasi sitruunankuoriraaste. Sekoita hyvin ja laita taikina pursotinpussiin.
Kuumenna öljy valurautapadassa tai teräksisessä kattilassa 170 – 180 asteeseen. (Öljy on sopivan kuumaa, kun paahtoleipäpala ruskistuu kauniisti minuutissa.) Pursota taikinasta pienehkön tyllan läpi peukolon paksuisia, noin 10 cm pituisia tankoja varovasti öljyyn. Katkaise taikinatangot esimerkiksi saksien avulla. Paista kerrallaan noin 3 – 5 munkkitankoa kauniin ruskeiksi, noin puolitoista minuuttia/puoli.
Nosta churrot reikäkauhalla talouspaperin päälle hetkeksi valumaan ja lisää seuraavat tangot öljyyn paistumaan. Kääntele churrot lämpiminä sokeri-kaneliseoksessa. Voit jättää halutessasi churrot myös kaneli-sokeroimatta. Tarjoa tuoreena sellaisenaan tai dippaa suklaakastikkeeseen.