Laatikoihin istutettu kasvimaa on helppo huoltaa ja mahtuu pieneenkin tilaan. Henna Kainulainen pääsee keräämän mansikoita omasta penkistä.

Kesällä piha on kodin sydän. Olipa kyseessä suuri puutarha tai pieni takapiha, olennaista on, että pihalla viihdytään ja se palvelee tarkoitustaan. Muun muassa käytettävissä oleva aika, perheen koko, lemmikkieläimet ja harrastukset vaikuttavat lopputulokseen.

Siilinjärveläisen Kainulaisen perheen ohjenuorana puutarhaa suunnitellessa on ollut helppohoitoisuus ja käytännöllisyys. Kasurilassa sijaitseva omakotitalo valmistui vuonna 2012 ja noin 1000 neliön tontille haluttiin piha, joka on modernin ja harmonisen yksinkertaisen kodin kanssa sama tyyliä.
– Pihasuunnittelija kävi rakennusvaiheessa tekemässä suunnitelman ja antamassa vinkkejä. Siitä oli paljon hyötyä, vaikka aivan tarkkaan emme suunnitelmaa toteuttaneetkaan, Henna Kainulainen kertoo.

Sato kasvamassa laatikoissa

Ykköskriteerinä oli helppohoitoisuus. Kun vanhemmat käyvät töissä ja perheessä on kaksi pientä lasta, on vaivaton piha tärkeä asia.
– Mieheni Jarno on innokkaampi pihanlaittaja, minä olen keskittynyt kesäkukkiin ja kasvimaahan.
Takapihalla kasvaakin somasti laatikoissa mansikkaa, porkkanaa, herneitä, sipulia ja perunaa. Laatikoihin päädyttiin ennen kaikkea tilankäytöllisistä syistä. Pihaa rajaavat puolestaan kirsikka- ja omenapuun taimet, jotka ovat lähteneet hyvään kasvuun.
– Mukavaa päästä syksyllä maistamaan itsekasvatettua satoa!

Väriloistoa ja hauskoja yksityiskohtia

Kuopiolaisen Irmeli Holopaisen puutarha ottaa vastaan värikylläisenä ja iloisena. Vanhan puutalon piha Männistössä sointuu hyvin ympäristöönsä, pihalla kukkivat eriväriset syreenit, omenapuut ja perennat. Puutarhassa kävellessä kulkija löytää sieltä täältä pieniä yllätyksiä. Sammakko kurkistaa heinikosta, keinussa istuu salaperäinen tumma nainen, omenapuun oksalla päivystää haukka. Talon emännän taitavien käsien jälki näkyy kaikkialla.
– Minusta on mukavaa näprätä käsilläni kaikenlaista. Olen käynyt muun muassa kansalaisopistossa kursseilla ja opetellut erilaisia tekniikoita. Erityisesti mosaiikkityöt ovat suosikkejani, rautalangasta taas olen tehnyt pihalle erilaisia lintuja, Holopainen kertoo.
Hän kertoo pitävänsä helppohoitoisesta pihasta, jossa on paljon monivuotisia kasveja.
– Suosin vanhoja, perinteisiä kasveja, jotka menestyvät vuodesta toiseen. Pihan vanhimmat kasvit, Daaliat ovat satavuotiaita. Perinteiset kasvit käyvät mielestäni myös hyvin talon henkeen. Toisaalta välillä on mukava kokeilla jotakin uuttaakin, hän kertoo ja esittelee erikoisia, hennon vaaleanpunaisia kieloja, jotka hän bongasi puutarhakuvastosta.

Piha muuntautuu elämän myötä

Holopaiset ovat asuneet kodissaan vuodesta 1989. Vuosikymmenten saatossa piha on muodostunut oman näköiseksi ja myös muuttanut muotoaan.
– Kun pojat olivat pieniä, meillä oli tässä jalkapallokenttä ja keinut. Nyt ripustin keinujen paikalle amppelit roikkumaan, kun lapsenlapsetkin ovat niin isoja, etteivät enää tarvitse pihakeinua. Piha kehittyy ja muuntautuu elämänvaiheen mukaan.

Holopaisen pihassa kukkivat kesäkuussa lukuisat syreenit. Perinteisten valkoisten ja lilojen lisäksi löytyy erikoisemman, purppuranpunaisen sävyjä.