Kuopion lentoasemalta on hyvät yhteydet maailmalle. Myös uusista avauksista tehdään tunnusteluja jatkuvasti, lentoaseman päällikkö Raija Niskanen kertoo.

Monipuoliset lentoliikenne- ja ilmailupalvelut ovat keskeinen kasvun tekijä koko Pohjois-Savon alueelle. Siilinjärvellä sijaitsevat Kuopion lentoasema oheispalveluineen, Karjalan lennosto sekä Savon ammattiopiston lentokonemekaanikkokoulutus. Rissala onkin valtakunnallisesti merkittävä ilmailuosaamisen keskittymä, jolla on myös kasvupotentiaalia.

Viime vuosi oli Finavian Kuopion lentoasemalle hyvä. Vuonna 2017 matkustajia oli 235 000, ja suunta on kasvava. Lentoaseman päällikkö, aluejohtaja Raija Niskanen kertoo, että myös tämä vuosi on alkanut hyvissä merkeissä ja odotukset ovat positiiviset.
– Meillä on tarjota hyvät yhteydet Helsinkiin. Arkisin Finnairin reittilentoja on 6 – 7 kappaletta ja viikonloppuisin 3 – 4. Helsingin lentoasema on hyvä vaihtoasema, ja lentoyhteydet ovat rakentuneet niin, että jatkoyhteydet toimivat niin Eurooppaan kuin Aasian suuntaankin.
Niskasella on myös hyviä uutisia ensi kesää ajatellen. Pitkästä aikaa Helsingistä saapuu reittilento klo 8.30 ja lähtee takaisin kello 9.
– Nyt on loistava tilaisuus tulla Kuopion seudulle yöksi tai kahdeksi sukuloimaan tai vaikkapa nauttimaan kesän tapahtumatarjonnasta nopeasti ja vaivattomasti!
Reittilentojen lisäksi Kuopiosta lähtee myös suoria lomalentoja suosittuihin lomakohteisiin.
– Asiakkaat löytävät lomalennot varsin hyvin. Aina kannattaa suunnitelmia tehdessä tarkistaa, mihin pääsisi lähtemään omalta kotikentältä.

Pohjois-Savossa on potentiaalia

Niskanen näkee lentoaseman ja toimivat yhteydet maailmalle ensiarvoisen tärkeänä koko alueen kehityksen kannalta.
– Meillä on Pohjois-Savossa hyvä, positiivinen vire niin vientiyrityksissä kuin turismissakin. Molempien kannalta lentoyhteyksien merkitys on suuri.
Niskanen on toiminut lentoaseman päällikkönä 10 vuotta. Hän iloitsee monen laskevan suhdanteen vuoden jälkeen selvästi piristyneestä lentoliikenteestä. Toiveissa on myös tehdä tulevaisuudessa uusia avauksia niin nykyisten yhteistyökumppaneiden kuin uusienkin lentoyhtiöiden kanssa. Hän nostaa esimerkiksi Lapin voimakkaasti kasvaneen matkailun ja näkee myös Kuopion seudulla paljon potentiaalia.
– Meillä on tarjota turisteille sekä kaupunki että Tahko. Lisäksi lähialueilta löytyy muun muassa Koli, Himos ja Savonlinna. Alueellamme on paljon tarjottavaa niin talvi- kuin kesämatkailulle.
Suurten turistimassojen houkuttelemiseksi tarvitaan kaikkien tahojen yhteistyötä ja tuotteiden hiomista iskuun, mutta potentiaalia löytyy.
– Jos alueen turistimäärät kasvavat nopeastikin, niin lentoasema kyllä vastaa kysyntään. Meistä alueen houkuttelevuus ei jää kiinni, Niskanen lupaa.

Lentoaseman yrityksissä työskentelee kaikkiaan vajaat 100 henkilöä. Säännöllisten reittilentojen lisäksi charterlennoilla pääsee suoraan lomakohteisiin.

p

Siilinjärven kunta
www.siilinjarvi.fi