Henna Immonen ja Ville Saari tekivät varauksen ensimmäisten joukossa ja ovat saaneet rauhassa pohtia materiaalivalintoja. Jouni Tirronen (oik.) kertoi, missä vaiheessa heidän tulevan asuntonsa rakennustyöt ovat.

Paras koti syntyy rakentajan ja tulevan asukkaan yhteistyöllä. Smart Kotirakentajille jokainen valmistunut koti ja tyytyväinen asiakas on käyntikortti.

Henna Immoselle ja Ville Saarelle valmistuu oma, kolmen huoneen ja keittiön koti As Oy Kuopion Augustinkulmaan elokuussa. Pariskunta oli katsellut Kuopiosta asuntoa jo jonkin aikaa, kun he näkivät Augustinkulman havainnekuvat.
– Jo kuvissa meitä ihastutti se, että asuntojen yksityisyys oli huomioitu. Arvostamme rauhallisuutta, emmekä halunneet, että toisen asunnon etuovi olisi omalla takapihalla. Tässä kohteessa asia oli selvästi huomioitu, Saari kertoo.
Myös sijainti ja hinta olivat kohdallaan. Lopullisesti päätöksen sinetöi vierailu jo valmistuneessa Smart Kotirakentajien kohteessa.
– Työn jälki vakuutti. Juttelimme asukkaan kanssa ja heiltä tuli ainoastaan positiivista palautetta.

Laadukkaat materiaalit ja palvelu

Koska molemmat ovat rakennuttamassa asuntoa ensimmäistä kertaa, he osaavat arvostaa toimitusjohtaja Jouni Tirrosen sekä yhteistyökumppaneiden paneutumista asiaan. Haastatteluhetkellä kohteessa on käynnistymässä sisätyöt. Projekti on sujunut jouhevasti.
– Materiaalit ovat olleet laadukkaita ja niistä löytyi meille helposti mieleinen kokonaisuus. Sekin oli hyvä, että saimme miettiä materiaalivalintoja rauhassa ja asiantuntevalla opastuksella. Muutama viikko alkuperäisistä valinnoista halusimme vielä tehdä joitakin muutoksia. Niiden tekeminen onnistui kivuttomasti, Immonen kertoo.

Ole liikenteessä hyvissä ajoin

Tirronen muistuttaa, että asunnon hankkimisessa on hyvä olla ajoissa liikenteessä. Silloin ostaja pystyy vaikuttamaan kaikista parhaiten kotinsa yksityiskohtiin ja ratkaisuihin.
Smart Kotirakentajille on myös tärkeää hyvä asiakaspalvelu, jossa jokaiseen kohteeseen ja asiakkaaseen paneudutaan ja autetaan valintojen tekemisessä.
Immonen ja Saari arvostavat mutkatonta ja rentoa kanssakäymistä.
– Meidän ei ole tarvinnut stressata rakennusprojektin aikana ja uskomme, että kaikki menee hienosti myös jatkossa. Luottavaisin mielin odotamme elokuuta ja uuden kodin valmistumista.
Rakenteilla olevassa Augustinkulmassa on yksi neliö ja autotalli vapaana. Ostaja ehtii valita kotiinsa vielä materiaalit ja kalusteet. Siiri Kumlin hoitaa kohteen myynnin osaavin ottein.

p

Smart Kotirakentajat
puh. 040 561 5937
jouni@smartkotirakentajat.fi
www.smartkotirakentajat.fi