Arjen luksusta, hyvää ruokaa, ainutlaatuiset maisemat ja monipuoliset kokouspalvelut. Saanassa on kaikki!

Ainutlaatuiset maisemat, erinomaiset ravintolapalvelut sekä upea spa-ympäristö tekevät Kuopion Saanasta unohtumattoman ajanvietepaikan, piipahdatpa sitten pikaisesti terassilla tai vietät saanaelämysten parissa vaikka koko päivän.

Saanassa voit hemmotella kaikkia aistejasi. Monipuoliset palvelut tekevät Saanasta houkuttelevan kohteen monenlaisille kävijöille. Laadukas, kiitosta keräävä ravintola, laajat terassialueet sekä viihtyisä sauna- ja spaosasto tuovat arkeen virkistystä ja luksusta sekä juhlaan elämyksellisyyttä olitpa liikenteessä perheen, ystävien tai työporukan kanssa.
– Meillä on tilaa liikkua, viettää aikaa ja nautiskella näköaloista ja elämästä. Terasseilla, ravintolassa ja allasosastolla saa helpostikin koko päivän kulumaan, myyntipäällikkö Karoliina Rnjak kertoo.
Spasta löytyy 30-paikkainen yleissauna, sisäporeallas, kaksi putoussuihkua, elämyssuihku sekä lämmitettäviä lepotuoleja. Kylpylän ulkoalueilla on savusauna ja kaksi lämminvesiallasta. Spa palvelee ympäri vuoden ja talviaikaan lämpimien altaiden lisäksi on mahdollisuus pulahtaa myös avantoon.

Kehittyvä Bellanranta

Bellanrannan alue tuo yhteen liikkujat, elämystenetsijät sekä perheet, ystäväporukat ja yritykset. Saanan tarjonnan lisäksi aktiviteetteja löytyy monipuolisesti niin aktiiviselle liikkujalle kuin myös rauhallisemmasta menosta pitävälle. Alueen kokonaiskehityksessä tärkeänä tekijänä on pidetty hyvää saavutettavuutta.
– Tänne on helppo tulla omalla autolla ja jättää se ilmaiseen parkkiin. Lisäksi Bellanrantaan pääsee bussilla, kaupunkipyörällä tai vaikka veneellä. Matkaa keskustaan on vain kolme kilometriä.
Bellanrannan kehittyessä myös Saanassa panostetaan jatkuvasti toimintojen sujuvuuteen tilojen viihtyisyyteen.
– Vauhdikkaan alun jälkeen olemme kehittäneet toimintaa kerättyjen kokemusten perusteella. Olemme myös rekrytoineet systemaattisesti viime syksystä saakka hyviä tyyppejä ja alansa huippuosaajia. Olemmekin todella tyytyväisiä, sillä meillä on hyvä jengi koossa ja hyvä yhteishenki. Haastava korona-aika on käytetty hyödyksi, ja olemme paneutuneet täysillä toimintamme kehittämiseen. Tämä onkin huomattu, sillä olemme saaneet asiakkailta paljon myönteistä palautetta tänä kesänä.
Myös hyvä, laadukas ruoka on kerännyt kiittävää asiakaspalautetta. Neljä kertaa vuodessa vaihtuva menu, joka hyödyntää sesongin ainesosia ja laadukkaita raaka-aineita, tarjoaa makuelämyksiä ainutlaatuisessa ravintola- ja terassimiljöössä. Á la carte -listan lisäksi puhtaista skandinaavisista mauista pääsee nauttimaan arkisin tarjottavalla, maittavalla lounaalla.

Saanassa tapahtuu

Monipuolisten spa- ja ravintolapalveluiden lisäksi Kuopion Saanaa kehitetään entistä enemmän myös tapahtumien osalta, kohti vilkasta tapahtumakeskusta. Elokuun loppuun suunnitellaan Venetsialaisia ja jatkossa niin isoja kuin pieniä tapahtumia järjestetään jatkuvasti.
– Tapahtumat voivat olla isoja tapahtumia esiintyjineen tai sitten esimerkiksi aamuisin järjestettäviä terassijumppia tai joogahetkiä ja kaikkea tältä väliltä. Räätälöimme myös mielellämme erilaisia teemapäiviä yhdessä kumppaniverkostomme kanssa. Toivomme, että tulevaisuudessa Kuopion Saana on paikka, jonne tullaan viihtymään jatkuvasti. Kun siis suunnitteilla on yhteinen päivä tai illanvietto, kannattaa ehdottomasti tarkistaa: Mitä Saanassa tapahtuukaan?

Kokouspalvelut – kaikki saman katon alla

Kuopion Saana tarjoaa ainutlaatuiset puitteet myös yrityksille ja muille ryhmille. Saanassa kokouksen yhdistäminen ruokailuun ja kylpylään onnistuu vaivattomasti. Kaikki löytyy saman katon alta. Lisäksi ympärillä on monipuoliset Bellanrannan palvelut aina citygolfista ja kartingista Seikkailukeskuksen aktiviteetteihin ja panimokierroksiin saakka. Näin ollen esimerkiksi tyhy-päivien järjestäminen onnistuu vaivattomasti. Iso ja ilmainen parkkipaikka tekee paikalle saapumisesta helppoa isommallekin porukalle.
Spa-osaston VIP-Saana on tänä kesänä uudistettu.
– VIP-Saanassa on pieni oleskelutila sekä uusi 20 henkilön saunakabinetti. Kabinetista löytyy nykyaikainen kokoustekniikka ja kokoustarjoiluista vastaa Saanan oma keittiö. Uutuutena VIP-Saanassa pääsee myös porealtaan kuohuihin, lisäksi kokoustajat voivat hyödyntää Saanan yleisen puolen Sauna & Spa -palveluja kuten elämyssuihkua, savusaunaa ja ulkouima-altaita.

Moderni kokoustekniikka ja upeat maisemat

Kokoustiloja löytyy eri kokoisia erilaisiin tarpeisiin. Pienempiin kabinetteihin mahtuu 20 ja 30 henkilöä. Isoihin tilaisuuksiin on käytettävissä koko ravintolasali, johon mahtuu istumaan 110 henkilöä, cocktail-tilaisuuksiin mahtuu mukavasti yli 200 henkilöä.
– Ajantasainen kokoustekniikka on käytettävissä ja tätä puolta tulemme kehittämään myös entisestään. Lähitulevaisuudessa erilaiset etä- ja hybridikokoukset tulevat lisääntymään ja meiltä siihen löytyy tarvittavat laitteistot.
Unohtaa ei kannata myöskään upeaa ympäristöä, jollaista ei monesta kokouspaikasta löydy. Järvikabinetista avautuvat silmiä hivelevät näkymät järvelle ja terasseilla riittää niin näköalaa kuin raitista ilmaa nautittavaksi.
– Mikä parasta, koko päivä tai ilta voidaan viettää samassa paikassa, eikä kokousten, ruokailun ja vapaa-ajan välillä tarvitse tehdä siirtymiä paikasta toiseen, Rnjak muistuttaa.

Hyvä ruoka, hyvä juoma, hyvä fiilis

Kuopion Saanan keittiö tarjoaa skandinaavista ruokaa savolaisella twistillä. Näin luonnehtii keittiöpäällikkö Timo Kuhmonen keittiönsä antimia.
– Tarjoamme puhtaita makuja, laadukkaista raaka-aineista valmistettuna ja kauniina annoksina. Käytämme mahdollisimman paljon lähituotteita sekä luomua. Menu vaihtuu neljä kertaa vuodessa tarjoten aina sesongin mukaisia, ajanjakson maistuvimpia herkkuja.
Kuopion oma poika Kuhmonen on ehtinyt kerätä kannuksia keittiöalalla.
– Aloitin suoraan huipulta eli Puijon tornista. Sieltä olen sitten hiljalleen laskeutunut alaspäin. Yli kymmenen vuotta olin satamajätkänä Mustassa Lampaassa, keittiöpäällikkö velmuilee.
Uran varrelle mahtuu myös muun muassa opettamista Savonia-ammattikorkeakoulussa. Kuopion Saanan keittiössä hän on ollut alusta asti. Hän nauttii niin työskentely-ympäristöstä kuin ilmapiiristä.
– Täällä on aivan mahtavaa. Hyvä ruoka, hyvä fiilis, hyvä juoma. Tunnelmaa ja näköalat. Mitäpä sitä muuta tarvitsee?
Kuhmonen kiittelee keittiön ja koko henkilökunnan hyvää yhteishenkeä.
– Rekrytointimme on onnistunut, meillä on hyvä kombinaatio tekemisen meininkiä, kokemusta ja nuoruuden intoa.

Saanassa kokoustat upeissa maisemissa.

VIP-Saanan uudistuneesta saunakabinetista löytyy myös poreamme.

p
Kuopion Saana

Siikaranta 12, 70620 KUOPIO
info@kuopionsaana.fi
puh. 044 724 0940
Toimitusjohtaja
Jukka Savolainen 044 724 0941
jukka.savolainen@kuopionsaana.fi
Myyntipäällikkö
Karoliina Rnjak 044 724 0942
karoliina.rnjak@kuopionsaana.fi
Ravintolapäällikkö
Anna-Maria Puhakka 044 724 0943
anna-maria.puhakka@kuopionsaana.fi

Hae sivustolta

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in posts
Search in pages
Share This

Jaa tämä juttu!

Voit jakaa jutun Facebookiin tai Twitteriin.