Hevosenleikkiä

Toimitus

Juokse hepo, juokse! XPress-tiimi nelistää kohti kesälaitumia. Jonon kärjessä Elena, seuraamassa Christina, Jarmo, Tuija, Jape, Aino, Pyry ja Olavi.

Ja von Döbeln ratsasti aukkoja katsellen.
Usein toistettu sitaatti tuli mieleeni toukokuussa, kun palasin keskustaan koronaevakon jälkeen. Toisissa liikkeissä ovet olivat kiinni, toisissa auki.
En kuitenkaan ollut yksin. Kaduille alkoi hiljalleen kertyä väkeä yhä enemmän. Kömmimme kukin koloistamme lievän hämmennyksen vallassa.
Ihan tavallisissa kohtaamisissa oli kielletyn hedelmän ja vaaran tuntua. Ihanko tässä nyt ihmisten ilmoille, parin metrin etäisyydelle toisesta, juttelemaan jonkin muun kuin väräjävän Teams-yhteyden kautta?
Mutta ennen kaikkea yhteistä oli vilpitön ilo jälleennäkemisestä.
”Onpa kiva nähdä!” Siitä tuli kevään yleisin ja täydestä sydämestä toistettu lause. Vaikka kotona möyröttäminen oli ihan mukavaa vaihtelua aikansa, niin kyllä ihmisiä, ihan tavallisia tapaamisia ja ystävällisiä hymyjä ehti jo tulla ikävä.
Savolaisesta small talkista puhumattakaan. Leikkiäkin nimittäin on laskettu, hevosenleikkiä jopa. Niin vakavaa paikkaa ei olekaan, etteikö savolainen siitä sutkauksen keksisi. Jää on tullut murrettua jo tapaamisten ensihetkillä, kun yhdessä tuumin on pähkäilty, miten kättelyn korvaisi. On annettu koronakyynärpäitä, tehty Star Trek -vilkutuksia, aasialaisia namasteja ja Ronaldo-henkisiä jalkatervehdyksiä.
Ja vaikka monta haikeaakin keskustelua on käyty, niin enemmän silmät ovat vuotaneet naurusta kuin itkusta.
Jos tässä keväässä jotakin hyvää on ollut, niin nyt osaa katsoa lähelle ja arvostaa näkemäänsä. Savolainen kesä näyttää olevan kaunis ja täynnä mahdollisuuksia seikkailuun ja elämästä nauttimiseen.
Ei tarvita maailmanympärysmatkoja tai elämyssafareita toisella puolella maapalloa. Ne on niin nähty.
Mutta ratsastappas työkavereiden kanssa keppihevosilla aamukasteisessa Puijon metsässä.
On eksoottista.

Aino-Maria Savolainen
Sisältöpäällikkö

Hae sivustolta

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in posts
Search in pages
Share This

Jaa tämä juttu!

Voit jakaa jutun Facebookiin tai Twitteriin.