Laatunuohousta laajalla alueella

Asiantuntijapalvelut, Kiinteistönhuolto ja kunnossapito

Pasi Liukkonen on tuttu vieras myös Saaristokaupungin kesämökeillä ja omakotitaloissa.

Kuopiolainen Laatunuohous Liukkonen tunnetaan ammattitaitoisen ja joustavan nuohouspalvelun tarjoajana. Palvelu pelaa laajalla alueella, kesäaikaan myös mökkiasukkaat ovat tärkeä asiakasryhmä.
– Kuopio on Suomen suurin mökkikaupunki, joten töitä riittää. Nuohous tulisi vapaa-ajan asuntoihin tehdä kerran kolmessa vuodessa, mutta usein kesämökeillä tahti jää paljonkin harvemmaksi. Aloitin vuoden alussa ja nyt ”Liukkosen rinkiin” kuuluu jo iso joukko kotitalouksia. Tämä tarkoittaa sitä, että minä huolehdin muistuttamisesta, eikä itse tarvitse hätäillä onko nuohousväli venähtänyt ylipitkäksi, yrittäjä Pasi Liukkonen kertoo.

Myös iltaisin ja viikonloppuisin

Laatunuohous Liukkonen palvelee Pohjois-Savossa laajalla alueella, Vehmersalmelta Keiteleelle ja Tervon-Vesannon seuduille. Laajan toiminta-alueen yksi edellytys on joustavat nuohousajat.
– Kesämökeille mennään iltaisin ja viikonloppuisin, ja ne ajat ovat minullekin työaikaa. Nuohouspalvelut onnistuvat kustannustehokkaasti, sillä monella seudulla samalle reissulle mahtuu useita kohteita. Siksi palveluistani kannattaa vinkata naapurillekin, Liukkonen muistuttaa.

p
Laatunuohous Liukkonen

Pasi Liukkonen 044 231 3593
pasi.liukkonen@laatunuohous.fi
www.laatunuohous.fi

Hae sivustolta

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in posts
Search in pages
Share This

Jaa tämä juttu!

Voit jakaa jutun Facebookiin tai Twitteriin.