Metsänpoika tahdon olla

Henkilöt, Ihmiset ja ilmiöt

Siilinjärven kunnan uusi elinkeinopäällikkö Pekka Turunen on kaupunkilaispoika, jonka sydän sykkii metsälle ja luontoharrastuksille.

Vaikka Turunen asui elämänsä ensimmäiset kaksikymmentä vuotta Espoossa, tuli Itä-Suomi hänelle tutuksi jo lapsena.
– Isäni oli Pohjois-Karjalasta kotoisin. Lomilla lähdimme perunannostoon, jänismetsälle tai kalaan. Äitini oli puolestaan Satakunnasta ja siellä vietimme paljon viikonloppuja. Suhde maaseutuun ja luontoon on siis ollut minulla alusta asti vahva. Liika kaupunkilaisuus karisi maalla aikaa viettäessä, hän kertoo.
Kun lukion jälkeen oli aika suunnata jatko-opiskeluun ja ammattiin, oli lapsuudenkokemuksilla suuri merkitys siihen, että alaksi valikoitui metsäala.
Turunen on työskennellyt monipuolisesti niin metsä- ja luontomatkailun, luonnonvarojen kuin yritystoiminnan parissa.
– Valmistuessani luonnonvarojen hyödyntäminen matkailu- ja virkistyskäytössä oli trendikäs ja kasvava toimiala. Sain olla mukana kehittämässä Teijon kansallispuistoa ja Evon retkeilyaluetta tulevaa kansallispuistoa aivan hankkeiden alkumetreillä. Lähdimme aika lailla nollista miettimään, kuinka yritystoiminta ja virkistyspalvelut kytketään luontoarvoihin ja elinkeinotoimintaan.
Myös myöhemmissä tehtävissä luonnon ja liiketoiminnan yhteensovittaminen on ollut keskeisessä roolissa. Ennen Siilinjärven pestiään hän työskenteli myös Kuopion Uusyrityskeskuksessa vuodesta 2013 lähtien.
– Monipuolinen työkokemus niin yrittämisen eri toimialoista kuin metsä- ja luonnonvara-alalta on hyödyksi. Näillä leveysasteilla täytyy ymmärtää myös metsistä ja luonnosta, vaikka kaupunkimaisen ympäristön äärellä ollaankin, hän miettii.

Osa maakuntakeskusta

Turunen aloitti uuden työnsä Siilinjärven kunnan elinkeinopäällikkönä lokakuun lopussa.
– Siilinjärven elinkeinoelämä on hyvä ja mielenkiintoinen kombinaatio. On maa- ja metsätaloutta, teollisuutta, kaupunkimaisia palveluja sekä rakentamista, hän luonnehtii.
Siilinjärven asemasta Kuopion naapurikuntana hänellä on selkeä näkemys.
– Siilinjärvi on dynaaminen aluekokonaisuus kivenheiton päästä Kuopion torilta. Olemme tiivis työssäkäyntialue osana maakuntakeskusta. Kuntaraja ei vaikuta asiaan. Siilinjärvi kasvaa kohti Kuopion keskustaa ja Kuopio kurottuu vastaavasti myös pohjoiseen. Tätä pyritään myös tukemaan järkevällä maankäytöllä. Esimerkiksi asumiskapasiteettia kasvatetaan ja meillä onkin tarjota asukkaille niin kerros- ja rivitaloasumista, omakotitaloalueita kuin maaseutumaisia asuinympäristöjä.

Lapissa on sielun pesä

Turuselle Siilinjärven ja Kuopion rajamaasto on hyvinkin tuttu, sillä hän asuu itse Jännevirralla yhdessä vaimonsa kanssa. Vuosina 1999 ja 1997 syntyneet pojat ovat jo omillaan ja opiskelevat; toinen ympäristötieteitä ja toinen biotuotetekniikkaa. Voi siis sanoa, että kiinnostus luontoon ja ympäristöön on siirtynyt jälleen seuraavaan sukupolveen.
– Luonnossa liikkuminen on meille yhteinen harrastus. Olemme jo vuosikymmenten ajan lähteneet oman perheen voimalla joka kesä juhannuksena kahdeksi viikoksi Lappiin kalastamaan yhdessä vaimoni veljen perheen kanssa. Siellä kaikki kiire unohtuu. Ei ole tullut koskaan mieleen, että Näätämäjoen reissu vaihdettaisiin etelän matkaan. Lapissa on perheemme sielun pesä ainakin osaksi.
Turusen harrastukset ovat luonnonläheisiä myös kotosalla. Vesistöt ovat Jännevirralla aivan käden ulottuvilla.
– Sulan veden aikaan kalastan vieheellä, talviaikaan pidämme naapureiden kanssa talviverkkoja järvessä. Kuulun myös Jännevirran metsästysseuraan, mikä tarjoaa hirvenmetsästyksen lisäksi myös muuta mukavaa puuhastelua ympäri vuoden hyvien kavereiden kanssa.

Ihan Perus-Pekka vaan

Sekä kalastaminen ja metsästäminen ovat harrastuksia, joissa ei ole kysymys pelkästään saaliinhimosta. Tärkeintä on tekeminen, kala- ja metsästysreissulle lähteminen ja sen suunnittelu. Kärsivällisyyttä kysytään ja toisinaan se palkitaan myös lopputuloksessa.
Samoja ominaisuuksia kaivataan myös elinkeinopäällikkönä, mutta ennen kaikkea hän haluaa olla helposti lähestyttävä virkamies. Olipa asiat millaisia tahansa, niitä hoidetaan ihmisenä ihmiselle.
– Olen sanonut, että olen ihan Perus-Pekka vaan. Nämä eivät saa olla vaikeita asioita. Kun yrittäjä ja yritys tarvitsee kunnalta neuvoja, tukea ja apua toiminnan kehittämisessä, niin silloin pyritään auttamaan ja löytämään mahdollisiin ongelmiin ratkaisuja. Tittelit ovat sivuseikka, sillä tämä on ennen kaikkea vaativa asiakaspalvelutehtävä.

Hae sivustolta

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in posts
Search in pages
Share This

Jaa tämä juttu!

Voit jakaa jutun Facebookiin tai Twitteriin.