Susanna Jonninen, Petri Summanen ja Teija Kohonen valmiina kuvauksiin ja kehystyksiin.

KuvaMaija on perinteinen kuopiolainen valokuvaamo. Osoitteessa Savonkatu 18 on ollut valokuvaamo 1960-luvun alkuvuosilta lähtien. Petri Summanen kertoo KuvaMaijan olevan hyvä yhdistelmä perinteitä ja uusinta tekniikkaa.
– Otamme niin passi- kuin muotokuvatkin ja kuvaajamme jalkautuu myös tilaisuuksiin kuvaamaan synttäreistä vuosijuhliin ja hautajaisiin. Digikuvien käsittelyt ja paperikuviksi muokkaus sekä vaikkapa canvas-tulosteet sekä tarvittavat kehystykset kuuluvat palveluihimme. Toimitusaikamme ovat nekin kilpailukykyiset, Summanen kertoo.
Luonteva yhdistelmä vanhaa ja uutta on vanhojen valokuvien digimuotoon saattaminen ja retusointi.
– Huonokuntoisillekin ja kellastuneille kuville voidaan tehdä paljon, kannattaa kysäistä meiltä apua. Myös vanhat tallenteet kuten kaitafilmit ja VHS-kasetit saadaan dvd:lle tai tiedostoksi. Lisäksi KuvaMaijan erikoispalveluihin kuuluu jopa musiikki. Jos minut tilataan juhliin kuvaamaan, onnistuu samalla reissulla myös illan musiikit, muusikko-Summanen vinkkaa.

p
KuvaMaija

Savonkatu 18,
70110 Kuopio
puh. 017 261 5201
ma – pe 9 – 17
studiokuvaukset ajanvarauksella
kuvamaija@
dnainternet.net
www.kuvamaija.fi