Nettihuijaukset ovat nyt arkipäivää

Muut

Internetin ihmemaailma helpottaa elämää ja tuo paljon iloa. Samalla se on myös mainio alusta mitä erilaisimmille tavoille huijata, pettää ja puijata rahaa hyväuskoisilta.

Useat ovat ostaneet tavaraa, josta onkin ollut olemassa vain muualta lainattu kuva, liian moni taas on lähettänyt rahaa tonnitolkulla ihmiselle, jota ei ole koskaan edes tavannut. Pahimmillaan viranomaisiksi tekeytyneet kelmit ovat saaneet puolustuskyvyttömän vanhuksen luovuttamaan pankkitunnuksensa puhelimessa tai ovensuussa karmein seurauksin. Jossain Nigeriassa odottava jättiperintö on jo klisee, mutta yhä vain joku lähtee tavoittamaan kahisevaa kangastusta. Viattomuuden aika on valitettavasti takana päin.

Mieti vielä kerran

Nettihuijauksilta on lähes mahdoton kenenkään suojautua aivan kokonaan, mutta perinteinen, kaupunkioloissakin pätevä maalaismallinen arkijärki pelastaa monelta harmilta. Seuraava kysymyslista on viranomaisten laatima ja näitä kysymyksiä miettimällä voi havahtua ajoissa.
Miksi juuri minua lähestytään? Onko minua kohdannut satumainen onni? Pyydetäänkö minulta rahaa? Olenko osallistunut arpajaisiin, joista voittoa tarjotaan? Tiesinkö upporikkaasta sukulaisesta, jonka perimisestä kuulen? Pyytääkö nettirakkaani rahaa, vaikka emme ole koskaan tavanneet? Pyytääkö ”ongelmiin joutunut” nettituttavani toistuvasti rahaa? Keksiikö myyjä syitä, miksi en voi nähdä tuotetta ennen maksamista? Pyydetäänkö minulta aina uusia maksuja jo sovitun ostoksen perille saamiseksi? Tarjotaanko minulle muhkeita sijoitusvoittoja ilman riskiä häviämisestä? Ja ennen kaikkea, onko tämä liian hyvää ollakseen totta – jos on, niin peräänny.

Huijatuksi tuleminen ei ole häpeä

Muista aina, että jos kaikista varotoimista huolimatta tulet huijatuksi, älä epäröi ilmoittaa viranomaisille. Huijari voidaan saada kiinni, sinä saat kenties omasi takaisin ja monet muut säästyvät huijarin toimilta. Ei ole häpeä tulla puijatuksi, mutta on väärin muita potentiaalisia uhreja kohtaan salata huijaus.
Hyödyllistä tietoa perinteisistä ja uusimmista huijauksista löydät poliisin sivuilta: www.poliisi.fi/rikokset/huijaukset

 

Hae sivustolta

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in posts
Search in pages
Share This

Jaa tämä juttu!

Voit jakaa jutun Facebookiin tai Twitteriin.