Verenpaine kuntoon oikeilla elintavoilla

Apteekit, terveys ja hyvinvointi

Korkea verenpaine altistaa monille terveysongelmille, erikoislääkäri Markku Hyvönen huomauttaa.

Puijonlaakson lääkärikeskuksen osaamisalueisiin kuuluu muiden monipuolisten palvelujen lisäksi myös verisuonitutkimus. Ajoissa saatu tutkimustieto täsmentää ja helpottaa potilaan verenpaineen hoitoa ja motivoi tarvittaviin elintapamuutoksiin.

Verenpainetaudin ensimmäinen hoitomuoto on painon pudotus, liikunnan lisääminen sekä suolan ja rasvan vähentäminen ravinnosta.
Tavoitteena on normaali yläpaine eli alle 120 elohopeamillimetriä, koska verenkiertohäiriöiden uhka kasvavaa iästä riippumatta, jos lukema on suurempi. Jatkuvatoimisella mittauksella saadaan tarkat tiedot muun muassa verenpaineesta ja sykkeestä. Verinäytteestä tehty Hertta-testi mittaa sydänkohtauksen ja kakkostyypin diabeteksen riskiä.

Korkea verenpaine rasittaa elimistöä

– Iän lisääntyessä verisuonten kimmoisuus ja joustavuus heikkenevät. Kun verisuoni käy jäykemmäksi, voimistuvat veren paineaallot ja rasittavat entistä enemmän sydäntä, aivoja ja munuaisia, yleislääketieteen erikoislääkäri Markku Hyvönen kertoo.
Verenpaineen hoito on tärkeää myös ikäihmisten luunmurtumien ennaltaehkäisyssä, koska verenpaineen voimakkaat vaihtelut vaikuttavat myös ihmisen tasapainonhallintaan.
Liikunta ja ruokavalio ovat ennaltaehkäisevistä keinoista tärkeimmät tämän ja monen muun terveysriskin osalta.

Liikunta notkistaa ”pitsavaltimot”

Sydän- ja verisuonisairauksien uhka eli riski jaetaan neljään luokkaan pienestä, kohtalaisen ja korkean kautta erittäin suureen.
LDL-kolesterolin eli ”huonon” kolesterolin hoitotavoite määräytyy uhkan mukaan eli pientä on vaikea enää pienentää. Sen sijaan suurta uhkaa on mahdollista nykyään tehokkaasti alentaa oikeilla elintavoilla ja nykyaikaisilla, tehokkailla lääkkeillä.
Rasvaiset ruuat huonontavat verisuonen endoteelin eli ohuen sisäpinnan toimintaa, supistavat suonia ja hyydyttävät verta. Mässäily altistaa verenkierron haitoille tuntikausiksi.
– Liikunta tehostaa endoteelin toimintaa. Esimerkiksi kovan hölkän jälkeen rasvainenkaan ruoka, kuten pitsa, ei tutkimuksissa supistanut valtimoa eikä vähentänyt suonen laajentumista. Kevyemmällä liikunnalla oli samansuuntaisia, mutta lievempiä vaikutuksia, Hyvönen esittelee.

p
Puijonlaakson lääkärikeskus

Kiekkotie 2, 70200 Kuopio
puh. 017 282 8244
ma – to 8.30 – 16, pe 8.30 – 14
markku.hyvonen@puijonlaaksonlaakarikeskus.fi
www.puijonlaaksonlaakarikeskus.fi

Hae sivustolta

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in posts
Search in pages
Share This

Jaa tämä juttu!

Voit jakaa jutun Facebookiin tai Twitteriin.