Terhakka orava on toteemieläimeni. Oravat tallettavat aarteita aivan kuten museoihmisetkin, mutta oravat unohtavat, mihin ne on kätketty, Teresa Töntsi kertoo. Hautausmaat ovat hänelle tärkeitä paikkoja.

Teresa Töntsi on toiminut Suomen ortodoksisen kirkkomuseon RIISAn johtajana kymmenen vuotta. Siitä suurimman osan museo on elänyt poikkeustilassa peruskorjauksen ja näyttelyuudistuksen vuoksi. Mittava remontti on kysynyt välillä lujaa tahtoa. Vastapainoa työlle tuo kuitenkin perhe ja matkustelu.

Missä päin maailmaa Töntsi liikkuukaan, hän huomaa etsiytyvänsä hautausmaille. Kuoleman kulttuuri kiinnostaa, samoin rauhallinen ilmapiiri ja historian konkreettinen havina.
– Kiinnostus syntyi jo lapsena isäni kautta. Isä oli historioitsija ja ortodoksipappi. Isän mukana kiersin tutkimassa hautausmaita ja linnojen raunioita, Töntsi muistelee.
Yliopistossa hänen pääaineekseen valikoituikin ensin arkeologia, mutta myöhemmin se vaihtui Suomen ja Skandinavian historiaksi. Lisäksi Töntsi on opiskellut uskontotiedettä, taidehistoriaa ja museologiaa.
– Minulla on vahva humanistitausta. Ennen Kuopiota olin johtajana Verlan tehdasmuseossa ja Vantaan kaupunginmuseossa. Opiskeluaikana työskentelin myös Helsingin ortodoksisessa hiippakunnassa, joten kirkko oli rakenteeltaan minulle tuttu jo ennen tänne tuloa.

Pitkä uudistustyö

Töntsi ehti olla kirkkomuseon johdossa kaksi vuotta, ennen kuin museo sulkeutui syksyllä 2009. Uudestaan täysin uusiutunut RIISA avattiin keväällä 2015.
– Se oli pitkä aika ja täytyy myöntää, ettei aina ollut pelkästään kivaa. Vuosien aikana luotiin uusia rakenteita ja toimintoja, kehitettiin kokoelmienhallintaa ja luotiin suuntaviivat tulevaan. Kehitystyötä lähdettiin tekemään asiakaspalvelun parantamisen näkökulmasta. Halusimme tehdä museostamme helpommin saavutettavan niin henkisesti kuin fyysisesti.
Töntsi myöntää, että välillä oli hetkiä, jolloin teki mieli nostaa kytkintä. Mutta jälkikäteen ajateltuna kaikki oli vaivan arvoista. Vuonna 2015 avatussa Pyhyyden portailla -kokoelmanäyttelyssä on vieraillut yleisöä lähes 40 eri kansallisuudesta.

Matkailu äidin ja pojan harrastus

Museonjohtaja on töissä aina. Vastapainoa työhön tuo perhe-elämä ja 12-vuotias Ajai-poika.
– Käymme Ajain kanssa hienoja keskusteluja, hän on kiinnostunut monenlaisista asioista ja lukee paljon. Matkustelemme myös yhdessä. Matkustaminen ja erilaiset matkailuohjelmat ovat minulle henkireikä ja tärkeä tapa irrottautua arjessa.
Useaan otteeseen yhteinen matka on suuntautunut Intiaan, missä Ajai on syntynyt. Seuraavaksi haaveissa on matka Japaniin.
– Ajailla on synnytyksen aikaisesta hapenpuutteesta johtuva alaraajojen CP-vamma. Fyysiset rajoitteet asettavat niin arkeen kuin matkustamiseen omat haasteensa, mutta se on osa meidän elämäämme. Ajailla on valoisa, aurinkoinen ja muita tsemppaava luonne. Fyysisistä rajoitteista huolimatta mieli etsii sopivat tavat nauttia vauhdin hurmasta.

Oravien ystävä

Sisältöä vapaa-aikaan tuovat myös kaksi kissaa Klarissa ja Figaro.
– Käymme silloin tällöin kissanäyttelyissä ja molemmat ovat menestyneet todella hyvin. Seuraava vaihe olisi lähteä ulkomaille näyttelyihin. En varsinaisesti ole kissanäyttelyihminen, mutta ihmisten kohtaaminen on mukavaa.
Eläimet ovatkin Töntsin sydäntä lähellä. Työhuoneen kaapin päällä istuu orava käpykokoelman kanssa.
– Keräilen käpyjä matkoiltani ja ihailen oravia. Ne ovat niin terhakoita ja toimeliaita. Meille on yhteistä se, että niin museoammattilainen kuin oravakin laittaa aarteita säilöön, mutta museoammattilainen muistaa mihin aarteet on laitettu, Töntsi kertoo hymyillen.