Aikuisurheilusta energiaa elämään

Muut

Seitsemän sporttiveljestä peukuttaa aikuisurheilulle, se pitää vauhdin päällä. Eturivissä vasemmalta: Antero Markunsalo, Olavi Miettinen, Heikki Pesonen ja Pasi Immonen. Takarivissä Pentti Ritvanen, Juhani Tenhunen ja Mikko Häiväläinen.

Kuopion Reippaan aikuisurheilijat ovat oivallinen esimerkki tervehenkisen kilpaurheilun myönteisistä vaikutuksista. Seurasta löytyy lukuisia yli 70-vuotiaita aktiiviliikkujia, joiden vauhdissa pysyminen on keskivertonuorillekin kova haaste.

Kuopio-hallin juoksuradan kaarteessa kiihdyttää seitsemän juoksijaa oikeaoppisesti sisäkurviin kallistaen. Polvi nousee ja lantio on korkealla, kädet työskentelevät suoraviivaisesti eteen ja taakse, askel ojentuu loppuun asti. Ryhdikkäästi ja puuskuttamatta ryhmä ohittaa kuvaa ottavan toimittajan. Miesten yhteisikä on noin 500 vuotta, mutta olemuksesta sitä on vaikea huomata.
– Monella meistä on kilpaurheilutaustaa ainakin jollain tasolla ja osa on liikkunut aktiivisesti koko elämänsä. Monella urheiluun on kuitenkin tullut katko ja radoille on palattu vasta tällä vuosituhannella. Itse aloitin aikuisurheilijoiden SM-kisoista Iisalmesta 2016 pidettyäni liikuntataukoa hieman liian kauan. Muutaman vuoden vaati treeniä ennen kuin olin siinä vauhdissa missä kuvittelin heti olevani. Nyt rullaa taas hyvin, Heikki Pesonen kertoo.

Ikiurheilijalla riittää vauhtia

Toimittaja haluaa ottaa erillisen juoksukuvan Pentti Ritvasesta. Ensimmäinen yritys epäonnistuu, juoksija kiihdyttää niin tulisesti, että kameran suljin ei ehdi mukaan. Toisella yrittämällä 88-vuotias pikakiitäjä rauhoittaa vauhtinsa hölkäksi ja tallentuu muistikortille halutusti. Pentti ei ulkoisesti juurikaan eroa 15 vuotta nuoremmista kavereistaan. Miten tämä on mahdollista?
– Ensimmäisen kerran kilpailin jo 1940-luvulla ja Voitto Hellstenin aikakausi oli minullekin nuoruuden aktiiviaikaa. En ole koskaan totaalisesti lopettanut, vaan liikunta on ollut mukana elämässä koko ajan. Sen ansiosta on jaksanut arjessakin paremmin. Kyllähän näitä poikia on mukava härnätä kilparadalla vuodesta toiseen, vaikka vauhti väkisinkin alkaa jo hiljetä, Pentti kertoo.

Mitalit sivuseikka

Reippaan aikuisurheilijoilla on hymyä huulilla ja pilkettä silmäkulmissa enemmän kuin urheilijoilla keskimäärin. Vauhdikkaalla porukalla on selvästikin hauskaa yleisurheilun parissa. Tarinoita kilpailuista sävyttää selkeä perusasenne: kun pilli viheltää, ollaan hetkisen yhtä tosissaan kuin nuorempanakin. Muulloin ei itseään tarvitse ottaa niin hirveän vakavasti.
– Mitaleita on mukava kilisytellä ja laittaa palkintokaappiin, mutta kyllä se paras palkinto on tämä hyvä yhteishenki ja kannustava ilmapiiri sekä tietenkin hyvä terveys ja arjesta suoriutuminen keskivertoa paremmin. Kyräilyä ei näissä piireissä enää juurikaan ole. Kansainvälisissä kilpailuissakin kaikki ovat samaa porukkaa, miehet tuumailevat ja vastaavat heti perään tuttuun kysymykseen: aikuisurheilu vai veteraaniurheilu? Muutama vuosi sitten veteraaniurheilun nimi vaihdettiin Suomessa aikuisurheiluksi, kansainvälisesti puhutaan masters-sarjoista.
– Olisimme ihan mielellämme olleet veteraaneja, eivätkös 20-30 -vuotiaat sitten ole aikuisia? Itse asiassa ikiurheilija voisi olla vieläkin sopivampi nimi tälle porukalle, herrasmiehet naurahtavat ja kiihdyttävät Kuopio-hallin radalle. Hallikausi ja ensi kesän kilpailut odottavat!

Antero Markunsalo hallitsee hyppylajit. 2018 tuli Malagasta MM-kultaa pituudessa sarjassa M75.

Mitalisadetta Kuopioon

Aikuisurheilu on yli 30-vuotiaiden kunto- ja kilpaurheilua. Iäkkäämmät aikuiset kilpailevat ikänsä mukaan sarjoissa, joita on viiden vuoden välein. Toimintaa koordinoi Suomen Aikuisurheiluliitto ry (SAUL). Kuopion Reippaan tai muun seuran jäsenellä on oikeus osallistua kaikkiin aikuisurheilijoille järjestettyihin yleisurheilukilpailuihin, joita järjestetään eri puolilla Suomea. Aikuisurheilijoille pidetään myös Suomen-, Pohjoismaiden-, Euroopan- ja maailmanmestaruuskilpailuja eri puolilla maailmaa, sekä hallissa että ulkoradoilla.
Vuonna 2019 Kuopion Reippaan aikuisurheilijat saavuttivat arvokisamitaleita niin SM- kuin EM-tasollakin seuraavien urheilijoiden toimesta. Pasi Immonen: SM-viestikultaa 4x400m, Juhani Tenhunen: SM-viestihopea 4x100m, Pentti Ritvanen: SM-viestihopea 3x200m, Olavi Miettinen: SM-viestikultaa 4×400 ja ruotsalaisviesti, SM-kulta 800m, Antero Markunsalo: SM-viestikulta ruotsalaisviesti, SM-kultaa pituus ja 3-loikka, SM-hallikulta pituus ja 3-loikka, Heikki Pesonen: EM-hopea pituus ja 4x100m viesti, SM-kulta 100m, 200m ja 400m, SM-viestikulta 4x400m ja ruotsalaisviesti, SM-hallikulta 60m ja 200m, Kalevi Honkanen: EM-hopea keihäs, Mauri Lyytikäinen: SM-viestikulta 4×400 ja ruotsalaisviesti, SM-kulta 200m ja 400m sekä Kirsi Mykkänen: EM-hopeaa 4x100m, Jukka Kaukola, SM-kulta 800m, SM-hopea 400m, Väinö Klemola, SM-kultaa 1500m ja 10000m.

Hae sivustolta

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in posts
Search in pages
Share This

Jaa tämä juttu!

Voit jakaa jutun Facebookiin tai Twitteriin.