Katsekin sen kertoo, Kasperi Kaartisen vahvuus judokana on peräänantamattomuus.

Kasperi Kaartinen on kuopiolaisen judoseura Sakuran nuori lupaus. 15-vuotias Kasperi on kilpaillut menestyksellä jo vuosia, mutta tavoitteet ovat edelleen realistiset.

Judoseura Sakura harjoittelee liikunta- ja kamppailukeskus Liikkeen salilla. Treenien jälkeen jututimme lokakuussa 15 vuotta täyttävää Kasperi Kaartista. Ysiluokkalainen on tullut judon pariin jo viisivuotiaana ja lajivalinta on ollut siitä lähtien selvä.
– Muitakin lajeja on tullut kokeiltua, mutta ensikokeilu judon parissa ja aktiivinen harrastaminen sitouttivat tatamille. Judo on yksilölaji, jossa olet vastuussa vain omista tekemisistäsi. Tappion hetkellä syy löytyy läheltä, mutta myös menestyksen tullen saa tuulettaa omalle tekemiselle, Kasperi kertoo.

Pitkäjänteistä harjoittelua

Kasperi on kilpaillut jo vuosia ja palkintokaappiin on kertynyt sisältöä monista turnauksista eri puolilla Suomea ja tuntumaa on jo kansainvälisistäkin otteluista. Ottelu-uran jatkoon Kasperi suhtautuu rauhallisen pitkäjänteisesti.
– Kilpailin tänä vuonna ensimmäistä kertaa SM-tasolla, mutta koska sarjani oli alle 18-vuotiaat ei mitaleille vielä ollut asiaa hyvistä otteluista huolimatta. Tässä sarjassa minulla on kuitenkin vielä vuosia aikaa tunkeutua maamme kärkijoukkoon ikäluokassani, mitalit tulevat kun on niiden aika. Tärkeimmäksi tavoitteeksi olen kuitenkin itse asettanut jatkuvan kehittymisen ja uuden oppimisen, judossa riittää haasteita minullekin vaikka loppuelämäksi, Kasperi linjaa lopuksi.